asumista ja maanviljelyä varten vuokrattu kokonainen maatila
Ks. kylänpaikka.
Arkeologisina kohteina talonpoikais- ja lampuotitilat sekä torpat vertautuvat toisiinsa.
Lampuotitilat olivat kruunun, kirkon tai rälssin vuokralle antamia kokonaisia tiloja peltoineen ja niittyineen. Lampuotilaitos oli jo keskiajalla järjestelmä, jossa itsenäisyytensä menettänyt tila oli liitetty itsenäisen tilan yhteyteen ja sitä viljeli vuokramies eli lampuoti. Kartanoiden työvoimantarve tyydytettiin 1600-luvulle saakka pääosin lampuodeilla. Sen jälkeen lampuodit korvattiin usein torppareilla.
Myös lampuotitilat saattoivat muodostaa samalla tonttimaalla sijaitsevia kyliä kuten Loviisan Tessjön Landboby.
Suomessa 17. heinäkuuta 1918 hyväksytty ns. torpparilaki (135/1918) ulotettiin vuonna 1919 koskemaan myös lampuoteja.1)
Keskiaika-1900-luku
Suomen historiallinen peltoviljelyalue
Autioituneet lampuotikylät ja yksinäistilat ovat muinaismuistolain rauhoittamia kiinteitä muinaisjäännöksiä. Kokonaan käytössä olevien lampuotitilojen osalta muinaismuistolakia käytetään tapauskohtaisesti harkiten ja perustellen. Kokonaan käytössä olevat lampuotitilat ovat kiinteitä muinaisjäännöksiä, mikäli:
1. paikalta tunnetaan ennestään kiinteitä muinaisjäännöksiä,
2. inventoinneissa tehdään havaintoja uusista kiinteistä muinaisjäännöksistä tai
3. on erityisen vahvat perusteet olettaa, että paikalla on kiinteitä muinaisjäännöksiä (esim. rautakautinen kohde läheisyydessä).
Ks. Museoviraston ohje:Maaseudun historiallisten asuinpaikkojen inventointi, ohje 2015 (5.5.2015).
Rasila, Viljo 2003. Torpparijärjestelmä. Julkaisussa Rasila, Viljo & Jutikkala, Eino & Mäkelä-Alitalo, Anneli (toim.): Suomen maatalouden historia 1. Perinteisen maatalouden aika: esihistoriasta 1870-luvulle. Suomalaisen Kirjallisuuden Seuran Toimituksia 914:1. Helsinki.