Ensimmäisen maailmansodan aikana rakennettu kanta- tai kenttälinnoitus

Ensimmäisen maailmansodan aikaisiin linnoitteisiin liittyviä rakenteita ovat esimerkiksi tykkipatterit, taistelu- ja yhdyshaudat, konekivääri-, tähystys- ja valonheitinasemat, kaponieerit (=sivustatuliasemat), suojahuoneet, luolat, piikkilankaesteet, tykkitiet, kapearaiteiset rautatiet, työmaa- ja majoitusalueet, maakuoppaparakit, majoituskorsut ja kaivot. Linnoiterakenteet voivat olla maahan kaivettuja tai kallioon louhittuja, kivistä ladottuja tai muurattuja, betonista valettuja tai hirsistä rakennettuja. Tukirakenteina käytettiin mm. teräspalkkeja ja rautatiekiskoja. Lisäksi Helsingin ympärillä olevilla kallioille ja mäille rakennettiin ensimmäisen maailmansodan ensikuukausina vuonna 1914 kenttälinnoitteiksi maalla ja hiekalla peitettyjä kivivalleja. Ensimmäisen maailmansodan aikaisia linnoitelaitteita on räjäytetty, purettu ja täytetty sekä turvallisuussyistä että rakentamisen ja romumetallin keräämisen vuoksi. Varsin yleistä on myös linnoitteiden käyttö roskien ja puutarhajätteiden epävirallisina ”kaatopaikkoina”. Maan alla jääneet ja näkyvistä täysin hävinneet betonista ja kivestä rakennetut linnoitteet ovat arkeologisissa kaivauksissa osoittautuneet usein varsin hyvin säilyneiksi. Rakenteiden poistamista helpompaa on ollut yksinkertaisesti niiden täyttäminen.

Venäjä aloitti pääkaupunki Pietaria suojanneen linnoitussaariketjun rakentamisen ennen sotaa ja jatkoi sitä sodan aikana. Suomen rannikkoa linnoitettiin Suomenlahdelta Ahvenanmaalle ja edelleen Pohjanlahdelle. Itsenäistymisen jälkeen linnoitussaaret siirtyivät Suomen puolustusvoimien käyttöön. Koska saksalaisten pelättiin hyökkäävän Pietariin myös Suomen maa-alueen kautta, katkaistiin itään johtavat kulkureitit rakentamalla Pohjois-Karjalan ja Suomenlahden väliselle alueelle kolme sisäkkäistä puolustuslinjaa. Lisäksi Helsingin ja Viipurin ympärille rakennettiin erilliset maa- ja merilinnoitukset sekä linnoitettiin Hangon ja Tornion välillä sijaitsevia maihinnousuun sopivia satamapaikkoja. Valtaosa maalinnoitteista hylättiin heti ensimmäisen maailmansodan jälkeen (esim. Helsingissä maalinnoituksen luolia jäi kuitenkin edelleen käyttöön).

Erikokoisia tukikohtia taisteluhauta- ja yhdyshautaverkostoineen, tuliasemineen ja suojineen rakennettiin rautateiden ja maanteiden varsilla, järvikannaksilla ja vesistöjen ylityspaikoilla sijaitsevien kallioiden ja mäkien rinteisiin. Venäläisten rakennuttamia linnoituslaitteita käytettiin monilla Etelä-Suomen paikkakunnilla vuoden 1918 sisällissodan aikana. Lisäksi talvella ja keväällä 1918 rakennettiin ja kaivettiin taistelupaikkojen yhteyteen tilapäisiä kenttälinnoitteita (konekivääriasemia, juoksuhautoja).

Ensimmäinen maailmansota sijoittuu aikavälille 27.7.1914–11.11.1918. Suomen sisällissota 27.1.–15.5.1918 liittyy ensimmäisen maailmansodan historiaan.

Uusimaa, Varsinais-Suomi, Satakunta, Pohjanmaa, Savo, Pohjois- ja Etelä-Karjala ja Häme

Kiinteä muinaisjäännös

Koponen, Martti 1993: Historiallisen ajan puolustusvarustuksia Etelä-Savossa. Mikkelin läänin liitto, julkaisu 11:1993.
Lagerstedt, John 2014: Viaporin maarintama: retkiopas ensimmäisen maailmansodan linnoitteille. Helsingin kaupunginmuseo. Helsinki.
Laine, Sirkku 1996a: Ensimmäisen maailmansodan aikainen maalinnoitus Helsingissä. Helsingin kaupungin rakennusviraston julkaisuja 1996:3. Helsinki.
Laine, Sirkku 1996b: Ensimmäisen maailmansodan aikainen maalinnoitus Helsingissä. Hoito-ohje. Helsingin kaupungin rakennusviraston julkaisuja 1996:4. Helsinki.
Laine, Sirkku 1998: Ensimmäisen maailmansodan aikainen maalinnoitus Espoossa. Espoon kaupungin tekninen keskus. Espoo.
Manninen, Markus 2000: Viapori. Maalinnoitus ensimmäisessä maailmansodassa 1914–1918. Sotamuseo.
Takala, Hannu 1998: Taistelu Lahdesta 1918. Lahden kaupungin historiallinen museo.
Wahl, Hannu-Matti 2000: ”Taistelupaikoista ja historiallisen ajan arkeologiasta”. SKAS 3/2000. Suomen keskiajan arkeologian seura.

Tähän teksti.