Historiallisen ajan asuinpaikka, jossa voidaan tunnistaa kodan tai laavun jäännökset

Kotasijalla tarkoitetaan saamelaisen kulttuurin asuinpaikalla olevan kodan jäännöksiä. Kodan jäännökset eivät ole erillinen kohde, vaan osa kokonaisuutta, piha-aluetta, jossa kodan jäännösten lisäksi voidaan havaita merkkejä eri toiminnoista. Samalla asuinpaikalla voi olla useammankin kotasijan jäännökset. Kotia ei ole välttämättä sijoitettu maastoon säännölliseen muotoon, vaan ne voivat olla sattumanvaraisesti valikoituneilla paikoilla.¹⁾

Kotasijasta havaitaan tavallisesti kotavalli ja kodan keskellä oleva liesi/tulisija, joka saattaa näkyä kohoumana. Valli on useimmiten turveasumuksen, turvekammin, romahtamisesta jäljelle jäänyt pyöreä tai soikeahko kohouma. Joissakin tapauksissa valli on neliön tai kuusikulmion muotoinen. Vallin sisällä saattaa olla säilyneenä myös puukehikon jäännöksiä. Puurakenteet kertovat kodan alkuperäisestä muodosta. Usein oviaukon paikka voidaan havaita vallissa olevana matalampana kohtana. Kodan katto on koostunut tukiruoteista, tuohikatteesta ja turpeesta, joista kaikista on saattanut jäädä merkkejä kodan kulttuurikerroksiin. Joissakin tapauksissa kodan ympärillä voidaan havaita matalia ojakaivantoja.²⁾

Kodasta tai laavusta voi usein olla näkyvissä vain tulisija ja siihen liittyviä rakenteita, kuten esim. permikät (bearpmet), kivistä rakennetut kodan sisätilaa jakavat etuovelle (joissakin tapauksissa myös takaovelle) suuntautuvat kivirivit tai puut. Permiköiden pituus voi antaa viitteitä kodan lattia-alan laajuudesta. Joskus kodan seinien kohdalla on kiviä, jotka ovat olleet kotakatteen painokiviä. Kodan halkaisijan koko vaihtelee 4–6 metriin.³⁾

Kodat liittyvät sekä metsästäjä-keräilijöiden että poropaimentolaisten vuotuiskiertojärjestelmään. Liikkuvat yhteisöt ovat rakentaneet lähinnä talviaikaan käytettyjä tukevampirakenteisia, kiinteitä, kotia tai muina vuodenaikoina käytettäviä kevytrakenteisempia kotia. Kevytrakenteisia kotia on voitu käyttää myös talviaikaan, mutta silloin louteita tai villaraanuja on käytetty useampia päällekkäin.⁴⁾

Kotamaisia asumuksia on käytetty jo kivikaudella, mutta maan pinnalle havaittavien kotien jäännökset kuuluvat lähinnä historialliseen aikaan. Myös kivikautisia asumuspainanteita voidaan pitää kotien jäännöksinä, jolloin myös niiden yhteydestä voidaan maan pinnalla havaita kodan vallit ja joissakin tapauksissa myös tulisija. Niitä ei kuitenkaan lueta kotasijoihin kuuluviksi muinaisjäännöksiksi.⁵⁾

Kotasijoja on tutkittu arkeologisesti 1960-luvulta lähtien.

Kotasijat ajoittuvat pääasiassa historialliselle ajalle. Niitä alettiin käyttää keskiajalla, mutta yleisimmin niitä käytettiin 1700-luvulta 1900-luvulle.⁶⁾

Lappi ja saamelaisten kotiseutualue.

Kotasijat ovat muinaismuistolain rauhoittamia kiinteitä muinaisjäännöksiä (ohjeellinen ikäraja 100 v).

Carpelan, Christian 2003. Inarilaisten arkeologiset vaiheet. Julkaisussa Lehtola, Veli-Pekka (toim.): Inari – Aanaar, Inarin historia jääkaudesta nykypäivään: 28-95.
Halinen, Petri 1992. Enontekiön Markkina – kolmen kodan kaivaukset. Julkaisussa Kentältä poimittua Museovirasto, esihistorian toimisto, Julkaisu N:o 2: 39-44.
Halinen, Petri 2015. Kivikausi. Julkaisussa Haggrén, Georg & Halinen, Petri & Lavento, Mika & Raninen, Sami & Wessman, Anna: Muinaisuutemme jäljet: 17–121. Gaudeamus.
Itkonen, T.I. 1948a ja b. Suomen lappalaiset vuoteen 1945, I ja II. Porvoo/Helsinki
Mulk, Inga-Maria 1994. Sirkas: ett samiskt fångstsamhälle i förändring Kr.f. – 1600 e.Kr. Studia archaeologica Universitatis Umensis 6. Umeå universitet.

Magga, Päivi & Ojanlatva, Eija (toim.) 2013. Ealli biras – elävä ympäristö. Saamelainen kulttuuriympäristöohjelma.