Ympäristöstään kohoava harju, kalliomäki tai saari, joka on varustettu puolustustarkoitusta varten maa- tai kivirakenteilla rautakaudella tai varhaishistoriallisella ajalla

Muinaislinnojen paikoiksi on yleensä valittu jyrkkärinteisiä tai muuten vaikeasti saavutettavia mäkiä. Tutkimuksessa muinaislinnoja on ryhmitelty niiden sijainnin perusteella mäki- tai harjulinnoihin. Monista korkeille ja jyrkkärinteisille paikoille tehdyistä muinaislinnoista on käytetty myös nimeä linnavuori. Linna-nimisiä paikkoja tunnetaan Suomesta satoja, mutta niistä vain muutamat on varmuudella todettu muinaisjäännöksiksi.

Muinaislinnaan kuuluu määritelmän mukaan maasta tai kivistä rakennettu valli, joka on yleensä tehty ainakin loivimpien rinteiden suojaksi estämään laelle pääsyä. Valleissa voidaan usein erottaa aukkoja, joita on tavallisesti tulkittu porttien paikoiksi. Joskus portti on tehty poikkivalleilla solamaiseksi. Vallien rakentamisessa on käytetty myös ns. kylmämuurausta ja joissakin varustuksissa on mahdollisesti ollut myös puisia rakenteita. Muinaislinnoista on tavattu vallien lisäksi myös käytöstä kertovia jäännöksiä, joista tavallisimpia ovat vallien sisäpuolella havaittavat kaivannot ja kivirakennelmat.

Suomesta tunnetaan rautakaudelta ja varhaishistorialliselta ajalta lukuisia muinaislinnoja. Muinaislinnojen tarkkaa määrää ei arkeologisten tutkimusten vähyyden vuoksi tiedetä. J.-P. Taavitsainen toteaa väitöskirjassaan vuonna 1991, että Suomen nykyisten rajojen sisäpuolella on 72 varmaa muinaislinnaa¹⁾. Aikojen saatossa muinaislinnoina pidettyjä epävarmoja tai mahdollisia kohteita on kuitenkin satoja.

Vallitsevan käsityksen mukaan muinaislinnoilla oleskeltiin vain tilapäisesti. Muinaislinnat sijaitsevat yleensä rautakautisen asutuksen tuntumassa. Lisäksi tunnetaan muutamia kilometrien päässä asutuksesta sijaitsevia kaukolinnoja.²⁾

Useimmat muinaislinnat vaikuttavat paikallisyhteisöjen nopeasti rakentamilta varustuksilta. Muinaislinnat saattavat viitata suhteellisen hajanaisiin ja järjestäytymättömiin yhteisöihin, joiden sodankäynti on ollut puolustuksellista ryöstöretkien torjuntaa. Vasta kun vihollinen tuli valloittamaan alueita pysyvästi, muuttuivat muinaislinnat tehottomiksi.³⁾

Muinaislinnojen ajoittaminen on osoittautunut vaikeaksi. Pääosa linnoista lienee ristiretkiaikaisia, mutta niitä on voitu käyttää jopa 1400-luvulle saakka.⁴⁾ Ainakin joitakin niistä on varustettu tiili- ja harmaakivirakenteilla,jotka on muurattu keskiajalle tyypillisellä laastilla. Varmuudella tiedetään, että Liedon Vanhanlinnan Mäkilinnan nuorin rakennusvaihe ulottuu keskiajalle. Myös Janakkalan Hakoisten Linnavuoren keskiaikaisen linnan syntyhistorian on arveltu ulottuvan rautakauden puolelle. Kirjallisuudessa esiintyy lisäksi tietoja, että muinaislinnoja olisi hyödynnetty tilapäisinä pakopaikkoina vielä historiallisella ajalla.⁵⁾

Rautakausi–keskiaika

Rautakauden lopun ja varhaishistoriallisen ajan kiinteä asutuksen alue.

Muinaislinnat ovat muinaismuistolain rauhoittamia kiinteitä muinaisjäännöksiä.

Luoto, Jukka 1984. Liedon Vanhanlinnan mäkilinna. Suomen Muinaismuistoyhdistyksen Aikakauskirja 87.
Raninen, Sami & Wessman, Anna 2015. Sodankäynti. Muinaisuutemme jäljet. Suomen esi- ja varhaishistoria kivikaudelta keskiajalle. Helsinki: 359–261.
Taavitsainen, J.-P. 1991. Ancient hillforts of Finland : problems of analysis, chronology and interpretation with special reference to the hillfort of Kuhmoinen. Suomen Muinaismuistoyhdistyksen Aikakauskirja 94.

Appelgren, Hjalmar 1891. Suomen muinaislinnat. Suomen Muinaismuistoyhdistyksen Aikakauskirja XII.
Luoto, Jukka 2003. Muinaislinnat, milloin ja mihin tarkoituksiin. Muinainen Kalanti ja sen naapurit: talonpojan maailma rautakaudelta keskiajalle. Suomalaisen Kirjallisuuden Seuran Toimituksia 825: 171–184.
Rinne, Juhani 1914. Suomen keskiaikaiset mäkilinnat.