Ympäristöstään kohoava harju, kalliomäki tai saari, joka on varustettu puolustustarkoitusta varten maa- tai kivirakenteilla rautakaudella tai varhaishistoriallisella ajalla

Muinaislinnojen paikoiksi on yleensä valittu jyrkkärinteisiä tai muuten vaikeasti saavutettavia mäkiä. Tutkimuksessa muinaislinnoja on ryhmitelty niiden sijainnin perusteella mäki- tai harjulinnoihin. Monista korkeille ja jyrkkärinteisille paikoille tehdyistä muinaislinnoista on käytetty myös nimeä linnavuori. Linna-nimisiä paikkoja tunnetaan Suomesta satoja, mutta niistä vain muutamat on varmuudella todettu muinaisjäännöksiksi.

Muinaislinnaan kuuluu määritelmän mukaan maasta tai kivistä rakennettu valli, joka on yleensä tehty ainakin loivimpien rinteiden suojaksi estämään laelle pääsyä. Valleissa voidaan usein erottaa aukkoja, joita on tavallisesti tulkittu porttien paikoiksi. Joskus portti on tehty poikkivalleilla solamaiseksi. Vallien rakentamisessa on käytetty myös ns. kylmämuurausta ja joissakin varustuksissa on mahdollisesti ollut myös puisia rakenteita. Muinaislinnoista on tavattu vallien lisäksi myös käytöstä kertovia jäännöksiä, joista tavallisimpia ovat vallien sisäpuolella havaittavat kaivannot ja kivirakennelmat.

Vain muutamia muinaislinnoja on tutkittu arkeologisesti ja kenttätöiden aineisto on yleensä niukka. Arviot muinaislinnojen määrästä vaihtelevat, mutta 1990-luvulla tehdyn laskelman¹⁾ mukaan Suomen alueella olisi ainakin 72 varmaa rautakautiseksi tai varhaishistorialliseksi ajoitettavaa muinaislinnaa. Nykyisin tämä määrä on hieman suurempi, sillä joitakin jäännöksiä on voitu varmistaa arkeologisissa tutkimuksissa muinaislinnoiksi.

Valtaosa muinaislinnoista sijaitsee rautakautisen asutuksen tuntumassa, kylien ja talojen lähiympäristössä. Toisaalta niitä tunnetaan kilometrien päässä aikansa asutuskeskuksista. Tällaisia paikkoja on pidetty kaukolinnoina. Arkeologisten löytöjen niukkuus viittaa siihen, että muinaislinnat ovat olleet vain tilapäisessä tai lyhytaikaisessa käytössä.

Muinaislinnojen käytöstä ei ole paljonkaan todisteita, mutta niitä on tutkimuksessa pidetty paikallisten, suhteellisten hajanaisten ja järjestäytymättömien yhteisöjen rakentamina ja ylläpitäminä. Näiden ryhmien sodankäynti olisi enimmäkseen ollut puolustuksellista ryöstöretkien torjuntaa. Muinaislinnat olivat jääneet käytöstä, kun vihollinen on pysynyt valloittamaan alueet pysyvästi.²⁾

Muinaislinnojen luotettava ajoittaminen on osoittautunut vaikeaksi. Pääosa linnoista on ilmeisesti ollut käytössä ainakin ristiretkiajalla, osa jopa 1400-luvulle saakka³⁾. Muutamissa muinaislinnoissa on todettu laastilla muurattuja tiili- ja harmaakivirakenteita, jotka viittaavat keskiaikaiseen käyttöön. Liedon Vanhalinnan esihistorialliselta ajalta lähtien käytössä olleella mäkilinnalla on todettu varma keskiaikainen rakennusvaihe⁴⁾. Tunnetuimpia keskiaikaisia muinaislinnoja on Janakkalan Hakoisten Linnavuori, joka on todennäköisesti otettu käyttöön jo rautakaudella. Kirjallisuudessa esiintyy lisäksi tietoja, että muinaislinnoja olisi hyödynnetty tilapäisinä pakopaikkoina vielä historiallisella ajalla.

Muinaislinnojen käyttöä koskevissa tulkinnoissa on pidetty mahdollisena myös tulitiedotusjärjestelmää. Historiallisten lähteiden perusteella saaristossa ja rannikolla on käytetty merkinantotulia, joilla on voitu varoittaa lähestyvistä vihollisista. Vanajaveden vesistön varresta tunnetaan poikkeuksellisen paljon muinaislinnoja ja topografisin perustein linnojen välillä on oletettu olleen jonkinlainen tulitiedotusjärjestelmä. Linnoilta ei kuitenkaan ole löydetty merkinantotulien käytöstä kertovia jäännöksiä ja tulitiedotusjärjestelmää on pidetty epätodennäköisenä. Vanajaveden linnoja koskevassa tutkimuksissa on joka tapauksessa todettu, että näkyvyys on linnojen paikkaa valittaessa otettu huomioon ja näköyhteyttä on voitu pitää tarpeellisena. Useimmat muinaislinnat on rakennettu paikoille, jotka ovat maisemallisesti huomattavia. Samalla niiltä on voitu visuaalisesti hallita laajoja alueita. Linnoilla onkin todennäköisesti ollut merkitystä paitsi pako- ja puolustuspaikkoina myös yhteisöjen haltuun ottamina maamerkkeinä.⁵⁾

Rautakausi–keskiaika

Rautakauden lopun ja varhaishistoriallisen ajan kiinteän asutuksen alue. Muinaislinnoja tunnetaan erityisesti Ahvenanmaalta, Varsinais-Suomesta, Hämeestä, Uudeltamaalta, mutta muutamia tiedetään myös Satakunnasta, Savosta ja Pohjois-Karjalasta.

Muinaislinnat ovat muinaismuistolain rauhoittamia kiinteitä muinaisjäännöksiä.

Luoto, Jukka 1984. Liedon Vanhanlinnan mäkilinna. Suomen Muinaismuistoyhdistyksen Aikakauskirja 87.
Raninen, Sami & Wessman, Anna 2015. Sodankäynti. Muinaisuutemme jäljet. Suomen esi- ja varhaishistoria kivikaudelta keskiajalle. Helsinki: 359–261.
Seppälä, Sirkka-Liisa 2003. Muinaislinna ja maisema – visuaalinen maisema-analyysi arkeologiassa esimerkkinä Rapolan muinaislinna. Teoksessa Seppälä, Sirkka-Liisa, Nissinaho, Aino, Kankainen, Tuovi ja Vuorela, Irmeli: Sääksmäen Rapolan rautakautinen maisema ja elinkeinot Valkeakoskella. Rapola-tutkimuksia 3. Museovirasto.
Taavitsainen, J.-P. 1991. Ancient hillforts of Finland : problems of analysis, chronology and interpretation with special reference to the hillfort of Kuhmoinen. Suomen Muinaismuistoyhdistyksen Aikakauskirja 94.

Appelgren, Hjalmar 1891. Suomen muinaislinnat. Suomen Muinaismuistoyhdistyksen Aikakauskirja XII.
Luoto, Jukka 2003. Muinaislinnat, milloin ja mihin tarkoituksiin. Muinainen Kalanti ja sen naapurit: talonpojan maailma rautakaudelta keskiajalle. Suomalaisen Kirjallisuuden Seuran Toimituksia 825: 171–184.
Rinne, Juhani 1914. Suomen keskiaikaiset mäkilinnat.