Vainajan roviolla poltetut jäännökset tai osa niistä on pantu astiaan ja sen jälkeen asetettu maahan kaivettuun kuoppaan tai muuhun rakenteeseen

Yksi polttohautaamiseen liittyvä hautausmuoto on uurnahautaus, jossa vainajan jäännökset ja mahdollisesti ainakin osa hauta-antimista, on laitettu savi-, metalli- tai puuastiaan. Puuastioista haudoissa on yleensä jäljellä vain astiassa tiivisteenä käytettyä hartsia¹⁾.

Pronssi- ja rautakausi.

Uurnahautaukset sijoittuvat Varsinais-Suomeen, Satakuntaan, Uudellemaalle ja Pohjanmaalle. Lisäksi yksi löytö on Ahvenanmaalta sekä em. nykyisin Venäjälle kuuluvasta Lavansaaresta kolmesta röykkiöstä löydetyt hartsijäännökset.²⁾

Esihistorialliset haudat ja kalmistot ovat muinaismuistolain suojaamia kiinteitä muinaisjäännöksiä.

Edgren, Torsten 1993. Lavansaaren Suursuonmäen röykkiöhaudat. Suomen Museo 1992: 5–20.
Lähdesmäki, Ulla 1995. An Early Roman Iron Age Urn Burial in Vanhalinna, Lieto. Karhunhammas 16: 77–82.
Pälikkö, Marja 2009. Aittamäki – hautauksia hartsitiivisteuurnasta polttokenttäkalmistoon. Korkeakoski-Väisänen, Kristiina, Pukkila, Jouko & Lehtonen, Hannele (toim.): Muinaisjäännös ja maisemakohde. Kaksitoista näkökulmaa arkeologisiin ja kasvitieteellisiin tutkimuksiin Liedon Vanhalinnassa ja sen ympäristössä. Turun Yliopistosäätiö: 86–96.
Salmo, Helmer 1944. En kittelgrav på Virmo kyrkogård. Finskt Museum LI: 20–33.
Salo, Unto 1984. Pronssikausi ja rautakauden alku. Suomen historia 1. Espoo: 98–249.
Salo, Unto 1989. Astian kulttuurihistoriasta Suomessa ja naapurialueilla. Suomen Museo 1989: 5–48.