kokonaan tai osaksi maan alle rakennettu säilytystila

Asumiseen ja pitkäaikaiseen oleskeluun olennaisesti liittyviä kellareita tunnetaan sekä maaseudulta että kaupungeista.

Maaseudun historiallisilla asuinpaikoilla kellarinpaikat erottuvat usein varjoisilla pohjoisrinteillä olevina kuopanteina, joiden luonnonkiviset tai hirsiset seinät saattavat yhä näkyä kasvillisuuden alta. Joskus harvoin kellareista on jäljellä holvi- tai puukaton jäännöksiä. Usein katto on kuitenkin ajan kuluessa maatunut tai sortunut. Maalla peitetyt puukatot lienevät olleet tavallisin rakennetyyppi (ns. maakellari). Kellareissa on voinut olla maa- tai kivilattia. Maakellarit saattavat muistuttaa arkeologisena kohteena mäkitupia. Mäkituvissa on kuitenkin kellareista poiketen tulisija.

Kellarit ovat vakiintuneet talojen pihapiiriin viimeistään uudella ajalla¹⁾. Historiallisten kylänpaikkojen arkeologissa kaivauksissa on usein havaittu myös lattioiden alla sijainneita pieniä (noin 1–2 metriä x 1–2 metriä) kellarikuoppia (esim. Vantaa Gubbacka)²⁾.

Kaupungeissa kivikellarit muodostavat usein pitkän historiansa vuoksi monia rakennusvaiheita sisältävän kokonaisuuden. Tavallisesti ne sijaitsevat vielä käytössä olevan rakennuksen alla.

Keskiajalla kaupunkeihin rakennetut kivikellarit saattoivat olla puotikellareita, joita käytettiin myös varastointiin. Puotikellarin sisäänkäynti ja ikkunat olivat kadulle, ja kellari oli rakennettu vain osittain maanpinnan alle. Vain harvoin niistä löytyy tulisijoja. Kivikellari saattoi olla luonnonkivistä tai tiilistä tynnyriholvattu tai lautakattoinen. Kellarit sijaitsivat yleensä asuinrakennuksen tai aitan alla, ja niissä saattoi olla myös tiilistä muurattuja osia. Kivikellareita myös yhdistettiin ja laajennettiin ja niiden päälle voitiin rakentaa kivitalo.³⁾ Uudella ajalla kaupunkikellareiden oviaukot ja halssit portaineen sijoitettiin pihan puolelle.⁴⁾

Kellari saattoi olla myös hirsirakenteinen. Kellarin lattiassa saattoi olla veden pois johtamista varten tehtyjä rakenteita. Lisäksi rakennusten lattioiden alla olevat maahan kaivetut, lautavuoratut tai esimerkiksi vanhasta tynnyristä tehdyt kellarikuopat olivat yleisiä.⁵⁾

Ruokatavaran varastoiminen talveksi on ollut olennainen osa historiallisen ajan maanviljelyyn ja karjanhoitoon perustuvaa elinkeinoa. Tätä varten kylien ja torppien paikoille on rakennettu erilaisia kellareita viimeistään keskiajalta lähtien. Muutamaa kartanolinnaa ja kirkkoa lukuun ottamatta maaseudulla ei tiedetä olleen keskiajalla muita kivirakenteita kuin kivikellareita. Vauraissa pappiloissa ja kartanoissa saattoi keskiajalla olla usean huoneen laajuinen kellari, jota käytetettiin erityisesti juomien varastoimiseen. Isoimmat kellarit olivat holvattuja, mutta pienemmissä riitti yleensä palkkikatto. Kellareita on vaikea ajoittaa. Moni keskiaikaisena pidetty kellari on osoittautunut todellisuudessa olevan peräisin vasta uuden ajan puolelta 1500- ja 1600-luvuilta.⁶⁾ Kaupungeissa kivikellareita käytettiin varastoinnin lisäksi myös kauppapuoteina.⁷⁾

Keskiaika - nykyaika

Koko Suomi

Kellarit liittyvät asuinpaikkoihin, puolustusvarustuksiin tms. ja suojelu määräytyy pääkohteen mukaan.

Haggrén, Georg 2015. Rakennukset ja rakennustekniikka. Julkaisussa Haggrén, Georg & Halinen, Petri & Lavento, Mika & Raninen, Sami & Wessman, Anna: Muinaisuutemme jäljet. Suomen esi- ja varhaishistoriaa kivikaudelta keskiajalle. Gaudeamus.
Suhonen, V.-P. 2003. Vantaan Länsisalmen Gubbackan autiotontin arkeologiset tutkimukset vuonna 2003. Tutkimusraportti Museoviraston arkistossa.
Uotila, Kari 1988. Holvatut kellarit – osa Turun suurtorin keskiaikaa. Aboa, Turun maakuntamuseo, vuosikirja 50/1986.
Uotila, Kari 2003. Kivitaloja keskiajan Turussa. Julkaisussa Seppänen, Liisa (toim.): Kaupunkia pintaa syvemmältä – arkeologisia näkökulmia Turun historiaan. Archaeologia Medii Aevi Finlandiae IX. Turku.
Ylimaunu, Timo 2007. Aittakylästä kaupungiksi: arkeologinen tutkimus Tornion kaupungistumisesta 18. vuosisadan loppuun mennessä. Studia Archaeologica Septentrionalia 4. Pohjois-Suomen historiallinen yhdistys, Rovaniemi. http://urn.fi/URN:ISBN:978-951-29-5231-1

Koivisto, Andreas & Väisänen, Riikka & Heinonen, Tuuli & Terävä, Elina & Karimo, Aasa 2012. Vantaan Mårtensbyn Lillaksen arkeologiset tutkimukset vuonna 2012. Vantaan kaupunginmuseo.
Koivisto, Andreas & Väisänen, Riikka 2013. Vantaan Mårtensbyn Lillaksen arkeologiset tutkimukset vuonna 2013. Vantaan kaupunginmuseo.