maaseudun paikka, jolle on kokoonnuttu käymään kauppaa

Maaseudun kaupankäynti oli 1800-luvulle saakka keskitetty laillisille markkinapaikoille ja määrättyihin päiviin. Markkinapaikan tuli sopia sekä luonnonolosuhteiltaan että kulkuyhteyksiltään tavaranvaihtoon. Yleensä paikalle pääsi sekä maantietä että vettä pitkin. Monet markkinapaikat olivat jokien varsilla, kuten Iin Haminassa tai Perniön Latokartanon Muntolannokassa ¹⁾. Varsinainen markkinapaikka oli yleensä kuiva ja tasainen kenttä. Kirkollisia markkinoita pidettiin myös kirkonmäellä.²⁾

Osa markkinapaikoista tunnetaan kansanperinteen, vanhojen karttojen, nimistön tai asiakirjamainintojen perusteella, mutta kaikkien tarkkaa sijaintia ei tiedetä. Markkinapaikoilla oli kauppiaitten markkina-aittoja, joiden pohjia ja nurkkakiviä voi erottua maastossa. Markkinapaikalta, joka nykyään on peltoa, voi löytyä pintapoiminnassa paljon liitupiippujen kappaleita, lasipullojen sirpaleita, rahoja ym.³⁾

Elintarvikkeiden, tavaroiden ja eläinten kaupan lisäksi markkinoilla välitettiin työvoimaa, vaihdettiin uutisia ja harrastettiin huvituksia ja paheita kuten pelaamista ja viinanjuontia. Lisäksi oli kirkollisia markkinoita, jotka liittyivät yleensä paikallispyhimyksen merkkipäivään tai kirkon vihkimispäivään. Markkinat olivat samalla suuria vuotuisjuhlia. Ortodoksisessa Karjalassa näitä markkinajuhlia vastasivat praasniekat.⁴⁾

Todennettujen historiallisen ajan markkinapaikkojen ohella kirjallisuudessa esiintyy kansanperinteeseen ja kansallisromanttiseen tutkimustraditioon perustuvia, myöhäiseen rautakauteen ja varhaiskeskiaikaan liitettyjä myyttisiä ”muinaiskaupunkeja” eli vakituisesti asuttuja kauppapaikkoja, jotka olisivat olleet keskiaikaisten kaupunkiemme edeltäjiä (Kokemäen Teljä, Porvoon Saksala jne.). Lähdeaineistona näiden esiurbaanien kauppapaikkojen paikantamiselle, todentamiselle ja tutkimukselle ovat käytännössä paikannimitutkimus sekä arkeologiset havainnot. Teoria Pirkka- (Birk-), Koivisto- ja Saksa-nimien liittymisestä keskiaikaisiin markkinapaikkoihin on nykytiedon valossa kyseenalainen.⁵⁾

Keskiaika–nykyaika

Koko Suomi.

Vanhat markkinapaikat ovat muinaismuistolain rauhoittamia kiinteitä muinaisjäännöksiä. Jos alueella ei ole kiinteitä rakenteita, rauhoitus koskee sitä aluetta, jolta löytyy markkinatoiminnasta kertovia esinekatkelmia ja jonka maasto soveltuu markkinapaikaksi. Markkinapaikkojen todentaminen vaatii tuekseen maastohavaintojen, esinelöytöjen, historiallisten lähteiden ja perimätiedon yhdistämistä. Ks.Historiallisen ajan kiinteät muinaisjäännökset -julkaisut, sivu 114.

Bonsdorff von, Anna-Maria 1997. 1600-luvun markkinahumua Perniön Muntolannokalla. Julkaisussa Perniö, kuninkaan ja kartanoiden pitäjä. Helsingin yliopiston taidehistorian laitoksen julkaisuja 15. Helsinki.
Niukkanen, Marianna 2009. Historiallisen ajan kiinteät muinaisjäännökset, tunnistaminen ja suojelu. Museoviraston rakennushistorian osaston oppaita ja ohjeita 3.

Qvist, Johannes 1909. Finlands marknader och finska landbygdens handelsplatser 1614–1722. En historisk-geografisk undersökning. Helsingfors.