maakivi, johon on hiottu pitkiä uurteita

Miekanhiontakivet ovat maakiviä, joihin on hiottu uurteita. Kivien koko, muoto ja hiontajäljet vaihtelevat. Esimerkiksi Hämeenlinnan Lammin Vanhakartanon¹⁾ kivi on matala, lähes maanpinnan tasossa, ja siihen on hiottu seitsemän pitkää, pyöreäpohjaista uurretta, jotka leikkaavat osaksi toisiaan ja ovat keskeltä melko syviä, mutta päistä matalia ja kapeita²⁾. Huomattavasti suurempi on ollut sittemmin räjäytyksessä pahoin vahingoittunut Lammin Lahdenpohjan kivi: 1,3 metrin korkuisessa kivessä on ollut viisitoista 27–90 sentin pituista uraa, joista osa oli jopa viisi senttiä syviä, ja joista yksi ulottui maanpintaan asti.³⁾

Kaikki kivet sijaitsevat samanlaisessa ympäristössä: vesistöjen läheisyydessä, entisillä rantapenkereillä.

Suomalaisiin miekanhiointakiviin ei tiedetä liittyvän perimätietoa tai tarinoita, jotka voisivat selventää kivien käyttötarkoitusta. Gotlantilaisperäinen kivien nimitys (ruots. svärdslipningssten) perustunee uurteen muotoon, jonka on ajateltu syntyneen miekanteriä hiottaessa. Jotkut jäljistä myös muistuttavat miekansäilää. Yleensä tutkijat ovat kuitenkin otaksuneet, ettei kiviä ole käytetty varsinaisesti työkaluina vaan ne liittyisivät jollakin tavoin muinaisiin uskomuksiin, kuten sepän ”voimakiviin”. Selityksiä on etsitty myös esim. hedelmällisyyskultista tai saalisonnen, rantasidonnaisuuden vuoksi etenkin kalansaaliin varmistamisesta⁴⁾.

Skandinaaviset miekanhiontakivet on ajoitettu yleensä rautakauteen, Gotlannissa erityisesti viikinkiaikaan eli 800-luvulta 1000-luvulle ulottuvalle ajanjaksolle. Suomessa miekanhiontakivien lähistöä ei ole tutkittu tarkemmin, mutta Lammin Lieson kiveä lukuun ottamatta kaikkien ympäristössä on rautakautisia löytöjä, nimenomaan viikinki- ja ristiretkiajan (800–1150) kalmistoista tai haudoista. On mahdollista, että kivet on työstetty rautakauden lopulla⁵⁾.

Suomesta tiedetään seitsemän miekanhiontakiveä, joista kuusi Kanta-Hämeestä vain noin 50 x 35 kilometrin laajuiselta alueelta. Hattulan Tyrvännöstä tunnetaan kolme kiveä: Kirkkovalkaman lisäksi Lahdentaan Ristiinanhovista ja Suotalan Anttilasta. Hämeenlinnan Lammilta on tiedossa Vanhankartanon kivi Ormajärven rannasta ja Lahdenpohjan osittain tuhoutunut kivi Lieson kylästä Kuohijärven rannasta. Lisäksi Lopella Sajaniemen rannassa on Sakari Pälsin⁶⁾ tietojen mukaan sijainnut miekanhiontakivi, joka on hävitetty jo ennen ensimmäistä maailmansotaa.⁷⁾ Vuonna 2015 kivien esiintymisalue laajeni Pohjois-Savoon Juankoskelle kun Muruveden Putaansaaresta löydettiin miekanhiontakivi. Vaikuttaa kuitenkin siltä, että kivi ei ole alkuperäisellä paikallaan vaan se on siirretty viereiseltä pellolta⁸⁾.

Miekanhiontakivet on perinteisesti yhdistetty Suomen viikinki- ja ristiretkiaikaisiin yhteyksiin Ruotsiin, lähinnä Gotlantiin, josta vastaavanlaisia kiviä tiedetään olevan erityisen paljon, yli kaksi tuhatta. Kanta-Hämeen miekanhiontakivien uurteet ja hiontapinnat ovat yksityiskohtia myöten samanlaisia kuin Gotlannissa ja ne sijaitsevat myös samanlaisessa ympäristössä veden äärellä. Kivet on myös ajoitettu molemmilla alueilla saman ikäisiksi.⁹⁾ Hiontauurteisia kiviä ja kalliopintoja tunnetaan Gotlannin lisäksi etenkin Ruotsin Skånesta mutta myös muualta Skandinaviasta sekä mm. Virosta, Saksasta ja Ranskasta.¹⁰⁾

Miekanhiontakivet ovat muinaismuistolain rauhoittamia kiinteitä muinaisjäännöksiä.

Cleve, Nils 1935. Ett par tavastländska ”svärdslipningsstenar”. Finskt Museum XLI, 1934 (1935): 1–5. Helsingfors: Suomen Muinaismuistoyhdistys.
Kivikoski, Ella 1966. Suomen kiinteät muinaisjäännökset. Tietolipas 43. Suomalaisen kirjallisuuden seura 1966: 82–84.
Ojanen, Eero 2002. Tyrvännön historia. Tyrväntöseura.
Pälsi, Sakari 1949. Erään uhrikiven löytö. Kotiseutu 1949: 150–152.
Saukkonen, Jyri & Seppälä, Sirkka-Liisa 1999. Miekanhiontakivet – Tyrvännön merkillisimmät muinaisjäännökset. Tyrvännön joulu 1999.
Saukkonen, Jyri 2011 ja 2012. Miekanhiontakivistä. Hiisi 2/2011: 7–10. sekä Hiisi 1/2012: 29.
Äyräpää, Aarne 1953. Suomen ”miekanhiontakivet”. Kotiseutu 1953, nro 2: 86–91.

Aalto, Ilari 2012. Miekanhiojia vai myrrysmiehiä? Miekanhiontakivet osana Hämeen rautakautista kulttuuriympäristöä. Proseminaariesitelmä, Turun yliopisto, arkeologia.
Kivikoski, Ella 1955. Hämeen rautakausi. Hämeen historia 1, esihistoria ja keskiaika.
Purhonen, Paula (toim.) 2001. Anttilan rautakautinen miekanhiontakivi. Julkaisussa Maiseman muisti. Valtakunnallisesti merkittävät muinaisjäännökset: 88. Museovirasto.