Kivistä tai kivikkoon tai maahan rakennettu lihan, kalan, maidon tai juuston säilytykseen käytetty kuoppa

Purnut (ps burndu) ovat yleensä kivikkoon tai maahan kaivettuja kuoppia, jotka on voitu reunustaa isoimmilla seinämäkivillä, mutta useimmiten purnut ovat rakenteettomia. Ne on voitu tehdä myös kasattuun kiviröykkiöön, jonka sisään on tehty säilytystila vastaavalla tavalla kuin rakkakivikkoon (ps juovva). Purnu-nimitystä käytetään etenkin saamelaiskulttuurin alueella. Säilytysonkaloa tai -kuoppaa tarkoittava purnu-sana tunnetaan myös muualta Suomesta. Rakkakuoppa-nimitystä käytetään yleensä rakenteettomista kivikossa olevista kuopista, jotka ajoittuvat esihistorialliseen aikaan.

Säilytyskuopan pohja on usein suorakaiteen muotoinen, joskus pyöreä tai soikea. Purnut ovat tavallisesti halkaisijaltaan metrin molemmin puolin, syvyydeltään puolen metrin luokkaa.¹⁾ Tätäkin suurempia purnuja tunnetaan, mutta joissakin tapauksissa on ollut epäselvää, onko kyseessä säilytyskuoppa vai rituaaliseen tarkoitukseen käytetty rakennelma. Utsjoen Urroaivin kivikehät ovat halkaisijaltaan metristä aina kuuteen metriin ja syvyydeltään jopa 1,5 metriä²⁾. Enontekiön Bierfejávrin luusuassa sijaitsevan kivikehän halkaisija on neljä metriä ja se on syvyydeltään noin puoli metriä. Todennäköisesti kyseessä on lihansäilytyskuoppa.

Usein purnun ympärillä on kivistä muodostunut valli, jonka avulla säilytystilan seinämien korkeutta on voitu lisätä. Säilytyskuopan sisäseinät on saatettu vuorata tuohella, kuopan pohjalle säilytettävien ruoka-ainesten alle on voitu laittaa oksia eristämään liha, kala tai maitotuotteet maasta. Myös ruoka-ainesten päälle on saatettu laittaa oksia tai lehtiä, ja joissakin tapauksissa jopa hiekkaa. Purnut on päällystetty tuohella, litteillä kivillä tai puulla, joiden päälle on aseteltu kiviä painoksi.³⁾

Purnuja on tutkittu lähinnä saamelaisalueella. Jotkut tunturialueella sijaitsevat purnut on ajoitettu radiohiiliajoituksen tai jäkäläajoituksen perusteella 1600-luvulta 1900-luvulle. Purnut yhdistetään tavallisesti peuranpyyntiin tai poronhoitoon, mutta niitä on käytetty myös kalan säilyttämiseen. Asuinpaikkojen lähellä olevia purnuja, jotka saattavat olla kooltaan hieman pienempiä kuin ylhäällä tunturissa sijaitsevat, on voitu käyttää esim. maitotuotteiden, kuten maidon ja juuston, säilyttämiseen.⁴⁾

1400-luvulta 1900-luvulle⁵⁾.

Purnuja tunnetaan lähinnä Ylä-Lapista, eteläisimmät ovat Rovaniemeltä.

Purnut ovat muinaismuistolain rauhoittamia kiinteitä muinaisjäännöksiä.

Itkonen, T.I. 1948. Suomen lappalaiset vuoteen 1945, I. Porvoo/Helsinki.
Valtonen, Taarna 2006. Saami food caches in the Báišduottar-Paistunturi area, northern Finnish Lapland. Julkaisussa Herva, Vesa-Pekka (toim.): People, Material culture and Environment in the North. Proceedings of the 22nd Nordic Archaeological Conference University of Oulu, 18-23 August 2004. Studia humaniora Ouluensia 1: 64–74.
Karjalainen, Taisto 2007. Urroaivin kivikehät. Julkaisussa Harlin, Eeva-Kristiina & Lehtola, Veli-Pekka (toim.): Peurakuopista kirkkokenttiin – Saamelaisalueen 10 000 vuotta arkeologin näkökulmasta. Publications of Giellagas Institute Nr 9 2007: 168–177. Oulun yliopisto.

Hansen, Lars Ivar & Olsen, Bjørnar 2004. Samenes Historie fram til 1750. Cappelen Akademisk Forlag, Oslo.
Hansen, Lars Ivar & Olsen, Bjørnar 2014. Hunters in Transition. An Outline of Early Sámi History. The Northern World. North Europe and the Baltic c. 400–1700 AD. Peoples, Economics and Cultures. Volume 63. Leiden, Boston.