Käyttäjän työkalut

Sivuston työkalut


Sivupalkki

wiki:uhripuu


Uhripuu

Määritelmä

puu, johon liittyy perimätietoa uhrikäytöstä

Kuvaus

Mikael Agricolan vuoden 1551 jumalainluettelossa mainitaan pakanallisen palvonnan kohteena mm. puut. Uhripuilla on vaihtelevia nimiä: pyhäpuu, pitämyspuu, lyylityspuu, juustokoivu, haltijanpuu jne. Puu kasvoi useimmiten talon välittömässä läheisyydessä. Kirjallisten lähteiden perusteella puut olivat vanhoja, huomiota herättävän suuria. Pyhä puu voi olla niin havu- kuin lehtipuukin.1) Uhrilehto oli ei-kristillisenä uhripaikkana käytetty pyhä metsä eli hiisi. Pyhät lehdot oli pyhitetty luonnonhengille ja suvun vainajille. Ne olivat ihmisen hyötykäytöltä suojeltuja alueita. Pyhien puiden tunnistaminen vaatii tuekseen vahvaa perimätietoa ja kirjallisia lähteitä.

Historia ja käyttö

Puille uhrattiin ensimmäiset antimet, ensi osa uutisjyvistä, uutisleivistä ja uutispuurosta tai poikineen lehmän maidosta. Uhreja suoritettiin myös kalenterin mukaan, tiettyinä viikonpäivänä, kynnön aloituspäivänä, jouluna jne., jolloin puun juurelle kannettiin juhlaruokia ja -juomia. Uhrin tarkoituksena oli tuottaa menestystä.2)

Uhrin vastaanottajat olivat paitsi itse puu myös esim. haltija, onnen luoja, maahiset, piru ja usein käärme, jonka oletettiin asuvan puun juurella3). Suomesta ei ole tietoja laajan palvontapiirin yhteisistä puista vaan ne olivat talokohtaisia4). Poikkeuksena oli Enontekiön Markkinan uhrimänty (uhri-aihki).

Kaarle XII:n kirkkolaissa vuodelta 1686 säädetään sakko- ja vankeusrangaistuksia niille, jotka uhrasivat puille. 1700-luvulta on säilynyt asiakirjatietoja viranomaisten päätöksistä, jotka koskivat uhripaikkojen hävittämistä. Kirkolliset viranomaiset pyrkivät hävittämään pyhiä puita, mutta kansa suhtautui toimenpiteeseen vastahakoisesti peläten siitä seuraavaa onnettomuutta.5)

Tärkeä edellytys sille, että pyhät puut säilyivät pitkälle nykyaikaan, oli syvälle juurtunut usko niiden tabuluonteeseen: Pyhää puuta ei uskallettu kaataa – jos sen kaatoi, oli odotettavissa ikävyyksiä. Kansanperinne tietää kertoa monista onnettomuuksista, jotka yhdistettiin uhripuun kaatamiseen6). Pyhien puiden vahingoittaminen, jopa niiden oksien ja lehtien ottaminenkin olivat saman tabusäännön alaisia. Vahingoittamisesta koituva rangaistus saattoi ulottua paitsi vahingoittajaan itseensä myös esim. karjaan tai asianomaisen talon väkeen tai jopa koko sukuun7). Kysymys ei siis ollut enää yksityisen henkilön suorittamasta rikoksesta, josta oli seurauksena häntä persoonallisesti kohtaava rangaistus vaan koko puun äärellä uhraavan suvun kohtalo oli riippuvainen puun elämästä tai häviämisestä – rikos puuta kohtaan oli rikos sukua kohtaan.8)

Ajoitus

Varhaisimmat maininnat suomalaisista pyhistä puista liittyvät paavin bullaan vuodelta 1176. Se kertoo, kuinka hämäläiset kiduttivat kristinuskoon kääntyneitä yhteiskuntansa jäseniä juoksuttamalla heidät kuoliaiksi pyhien puiden ympärillä9).

Perimätieto eri osista maata osoittaa, että pyhinä pidetyille puille vietiin uhreja 1800-luvun lopulle asti. Etenkin savolaiset vaalivat pyhän puun perinnettä10). Myöhäisimpiä uhripuita koskevia tietoja ovat mm. maininnat Pälkäneen Myttäälän uhrimännystä, Sotkamon Tipasojan Suonenvaaran pyhistä pihlajista ja parannuspuuksi nimitetystä Vesilahden Kinnarin »äkämämännystä»11). Tiedot pyhiin lehtoihin liittyvistä uskomuksista ja uskonnollisista toimituksista läntisessä Suomessa ovat pitkälti kadonneet kristinuskon myötä.12)

Levintä

Uhripuita tai uhrilehtoja ei ole systemaattisesti kartoitettu arkeologisina kohteina.

Suojelustatus

Uhripuut ovat muinaismuistolain rauhoittamia kiinteitä muinaisjäännöksiä, mikäli kohteisiin liittyy luotettavaa perimätietoa. Ks. Historiallisen ajan kiinteät muinaisjäännökset -julkaisu, sivu 119.

Lähteet

Haavio, Martti 1955. Pyhät puut. Virittäjä 1951, 3. vihko: 247–259.
Kivikoski, Ella 1966. Suomen kiinteät muinaisjäännökset. Suomalaisen kirjallisuuden seura tietolipas 43. Helsinki.
Pulkkinen, Risto 2014. Suomalainen kansanusko: Samaneista saunatonttuihin. Gaudeamus, Helsinki.
Talve, Ilmar 1979. Suomen kansankulttuuri. Historiallisia päälinjoja. Suomalaisen Kirjallisuuden Seuran toimituksia 355.

Muu kirjallisuus

Anttonen, Veikko 1996. Ihmisen ja maan rajat, ´Pyhä´ kulttuurisena kategoriana. Suomalaisen Kirjallisuuden Seuran toimituksia 646.

Viitteet

1) , 2) Haavio 1951: 248.
3) Haavio 1951: 249
4) Haavio 1951: 250
5) Haavio 1951: 251–252.
6) Haavio 1951: 252–253
7) Haavio 1951: 256
8) Haavio 1951: 25.
9) Kivikoski 1966: 84; Talve 1979: 208.
10) Haavio 1951: 247, 251–252.
11) Kivikoski 1966: 84
12) Talve 1979: 208

Keskustelu

Seppo Latvala, 2023/05/05 09:14

Kun tuossa uhripuista kerovassa listassa mainittiin kuusi, koivu ja pihlaja, niin siitä jäi puuttumaan Suomen tärkein uhripuu petäjä tai honka. Se ainakin oli yleisin karsikkopuu eli vainajan kunniaksi tehty, samoin karhun kallo vietiin suureen honkaan kuten mainittiinkin.
Hieno artikkeli, toivottavasti viimeiset karsikkopetäjät tai muut uhripuut säästyvät tuhoamiselta, joko sattumalta tai joskus tahallaankin tehdyltä.

You could leave a comment if you were logged in.
wiki/uhripuu.txt · Viimeksi muutettu: 2020/10/20 16:27 / Helena Ranta