Käyttäjän työkalut

Sivuston työkalut


Sivupalkki

Arkeologisen kulttuuriperinnön opas

Ajankohtaista
Ohjeet
Seminaarit
Hankekuvaus
Tekijät
Yhteystiedot
Linkit
Artikkelit
Keskustelu

- - - - - - - - - - - - - - - - - - - - - - - -

Aihealueet

Työkalut

wiki:kirkkohauta


Kirkkohauta

Määritelmä

Kirkkorakennuksen lattian alla oleva hauta tai hautapaikka

Kuvaus

Kirkkotilan alustaa on ensimmäisistä kirkoista lähtien käytetty vainajien hautaamiseen. Lattioiden alla on kahdenlaisia kirkkohautoja: kammiohautoja ja multahautoja.

Kammiohaudat olivat yleensä sukuhautoja. Kyseessä on muodoltaan neliömäinen tai suorakulmainen, yleensä muutaman neliömetrin kokoinen kammio, johon on yhtä aikaa mahtunut useampi ruumisarkku. Kammion rakennusmateriaalina on voitu käyttää kiveä, tiiltä tai puuta. Yleisimpiä olivat hirsistä rakennetut salvoshaudat. Kivestä tai tiilestä muurattua hautaa kutsutaan muurihaudaksi. Rakenne on myös voitu latoa kivistä tai tiilistä ilman laastia. Kammiohautoja ei katettu kiinteästi, vaan jatkuvasta käytöstä johtuen ne peitettiin kevyesti esimerkiksi laudoilla ja tuohilla. Isompien kirkkojen alla voi myös olla suurempia muurattuja hautaholveja.1)

Multahaudassa vainaja on haudattu lattian alle maan sisään tai sen päälle, joko arkussa tai ilman. Multahautauksia on tehty kammiohautauksia enemmän, sillä se ei edellyttänyt kalliin sukuhaudan omistamista. Vanhojen kirkkojen alustat ovatkin usein täynnä multahautauksia ja hautausten jäännöksiä. Hautoja voi olla useassa kerroksessa.2)

Useiden kirkkojen lattianalaisista kerroksista on löytynyt myös jo rautakaudelle ajoitettuja esineitä. Kirkon paikalla onkin jo ennen sen rakentamista voinut olla tätä vanhempi ruumiskalmisto.

Kirkkohautojen, erityisesti kammiohautojen, luuaines on yleensä suhteellisen hyvin säilynyttä. Kammioissa on voinut myös säilyä kokonaan tai osittain muumioituneita vainajia. Multahaudat ovat jatkuvasta hautaustoiminnasta johtuen usein tuhoutuneet kokonaan tai osittain. Tästä syystä hautoihin mukaan laitetut esineet ovat sekoittuneet kirkon lattian alle pudonneiden tai sinne muutoin joutuneiden esineiden kanssa. Hautoihin alunperin kuuluneina esineryhminä on kuitenkin pidetty esimerkiksi vaatetukseen kuuluvia osia, neuloja, helmiä ja liitupiippuja.3)

Historia ja käyttö

Tapa haudata vainajia kirkon lattian alle alkoi heti kirkkojen rakentamisen myötä. Alun perin keskiajalla kirkosta saivat hautapaikan vain pappissäätyyn kuuluvat henkilöt, mutta myöhemmin myös muita arvohenkilöitä haudattiin kirkon lattian alle. Luterilaisuuden myötä hautapaikkoja ryhdyttiin myymään kaikille maksukykyisille, jolloin säädyn merkitys jäi pois. Sijainnin perusteella kirkkohaudat jaettiin eri hintaluokkiin: kalleimmat kirkkohaudat sijaitsivat kuorissa pääalttarin lähellä, halvimmat kirkon takaosassa ja pääoven vieressä. Kirkkoa käsittelevissä kirjallisissa lähteissä, erityisesti tilikirjoissa sekä kuolleiden ja haudattujen luetteloissa, on usein tietoja kirkon alle haudatuista henkilöistä. Vainajista on usein mainittu nimen ja kuolinpäivän lisäksi myös kirkon alla sijaitseva tarkempi hautapaikka.4)

Kirkkohautoja on yleisimmin kirkon kuorissa sekä keskikäytävän ja sivukäytävien alla, sillä hautaamisen ajaksi penkit ja lattialankut tuli siirtää pois paikoiltaan. Osa kirkon lattiasta saattoi muodostua hautojen päälle lasketuista hiekka- tai kalkkikivisistä hautamuistomerkeistä. Kirkon lattian alle hautaaminen oli talvisin helpompaa kuin kirkkomaalle hautaaminen.

Ajoitus

Varhaisimmat varsinaiset kirkkohaudat ajoittuvat Suomessa 1200-luvulle, mistä lähtien etenkin papiston edustajat ja muut seurakunnan merkkihenkilöt saivat hautasijan kirkon lattian alta. Tapa yleistyi huomattavasti vasta uudelle ajalle tultaessa. Voimakkaiden hajujen ja lattian alustan täyttymisen myötä kirkkojen lattioiden alle hautaamisesta tuli ongelma 1700-luvulla ja tapaa ryhdyttiin hygieniasyistä rajoittamaan ja lopulta kokonaan kieltämään 1770-luvulta lähtien. Vanhan Suomen alueella tapa jatkui pidempään. Koko Suomessa kirkon lattian alle hautaaminen kiellettiin keisarillisella asetuksella vuonna 1822. Kieltoa kierrettiin rakentamalla kirkkomaalle sukujen omia hautakappeleita.5)

Levintä

Kirkkohautoja on etenkin ennen 1780-lukua rakennettujen kirkkorakennusten tai niiden jäännösten alla. 1700-lukua nuoremmistakin kirkoista voi löytyä hautoja, mikäli ne on rakennettu kokonaan tai osittain vanhemman kirkon paikalle.

Suojelustatus

Kirkkojen lattian alla olevat kirkkohaudat ovat muinaismuistolain rauhoittamia kiinteitä muinaisjännöksiä. Ks. Historiallisen ajan kiinteät muinaisjäännökset -julkaisu, sivu 74.

Lähteet

Hiekkanen, Markus 1988. Polvesta polveen täällä. Espoon kirkon esiinkaivettua menneisyyttä. Espoon seurakunnat, Lappeenranta.
Hiekkanen, Markus 2003. Suomen kivikirkot keskiajalla. Keuruu.
Paavola, Kirsti 1988. Kepeät mullat. Kirjallisiin ja esineellisiin lähteisiin perustuva tutkimus Pohjois-Pohjanmaan rannikon kirkkohaudoista. Acta Universitatis Ouluensis, Humaniora B 28. Oulu.
Talve, Ilmar 1988. Kalmisto – hautausmaa – kirkkotarha. Kulttuurihistoriaa Suomen hautausmailla. Scripta Ethnologia 38. Turun yliopiston kansatieteen laitoksen julkaisuja. Turku.
Wirkkala, Ilmari 1945. Suomen hautausmaiden historia. Porvoo.

Muu kirjallisuus

Viitteet

1) esim. Paavola 1998: 12; Hiekkanen 1988: 69–73
2) Paavola 1998: 12
3) Hiekkanen 1998: 47–52, 68–77
4) esim. Talve 1988: 5–6; Wirkkala 1945: 25–31
5) Talve 1988: 5–7; Hiekkanen 2003: 156–157; Wirkkala 1945: 27–30
You could leave a comment if you were logged in.
wiki/kirkkohauta.txt · Viimeksi muutettu: 2017/05/02 14:23 / Helena Ranta