Käyttäjän työkalut

Sivuston työkalut


Sivupalkki

Arkeologisen kulttuuriperinnön opas

Ajankohtaista
Ohjeet
Seminaarit
Hankekuvaus
Tekijät
Yhteystiedot
Linkit
Artikkelit
Keskustelu

- - - - - - - - - - - - - - - - - - - - - - - -

Aihealueet

Työkalut

wiki:masuuni


Masuuni

Määritelmä

Jatkuvapolttoinen kuilu-uuni, jossa rautamalmi pelkistetään hiilen ja kalkin avulla

Kuvaus

Masuunista on maastossa usein havaittavissa sortuneesta masuunipiipusta muodostunut kivi- ja tiiliraunio tai -röykkiö. Joskus maastossa erottuu pyöreä masuuninpiipun eli kuilun alaosa. Masuunipiipun raunion juurella saattaa näkyä jäännöksiä sitä ympäröineestä suojarakennuksesta. Masuunien lattiakerroksissa on tyypillisesti paljon hiiltä ja myös kuonaa. Masuunikuona on tyypillisesti sinisen, vihreän tai harmaan kirjavaa, (vrt. vasarapajakuona, vasarapajakuona, joka on ruskaa tai mustaa). Hiilihuoneen ja hiilivaraston paikat erottuvat yleensä paksun hiilikerroksen ansiosta.

Historia ja käyttö

Masuuni on suuri jatkuvapolttoinen kuilu-uuni, jossa rautamalmi pelkistetään hiilen ja kalkin avulla. Malmi, hiili ja kalkki panostettiin masuunin kuilun eli piipun päältä. Kuilun sisäpinta oli kuumuutta kestävää kiveä ja itse piippu muurattu kivestä. Vanhoissa ns. ruotsalaisissa ja saksalaisissa masuuneissa piippu oli vuorattu ns. multahirsirakenteella, vallonimasuuneissa myös ulkoseinät olivat kivestä. Piippu oli sisältä pyöreä ja varsinainen uunirakenne aluksi nelikulmainen ja 1700-luvulta alkaen yhä useammin pyöreä.1) Masuuninraunio, jossa erottuu tyypillinen pyöreä masuuninpiipun eli kuilun alaosa, on säilynyt mm. Inkoon Fagervikissa ja Raaseporin Barkarbölessä eli Parkkalassa.

Masuunin alaosassa oli vähintään kaksi ns. hormirintaa eli syvennystä, joissa molemmissa oli uunin alaosaan johtava aukko. Toinen oli puhallusrinta ja toinen laskurinta. Masuunia lämmitettäessä ja sulatuksen eli puhalluksen aikana piipun alaosaan johdettiin puhallusrintaan johtavien puhallushormien kautta jatkuva ilmapuhallus. Alkujaan se saatiin vesivoimalla toimivien palkeiden avulla, mutta 1800-luvulla niiden tilalle kehitettiin puhalluskone, jollainen on säilynyt Raaseporin Skogbyn ruukilla. Laskurinnasta valutettiin puolestaan sula rauta ja kuona maassa oleviin muotteihin. Näin saatiin valettua takkirautaa ja erilaisia valutuotteita kuten tykinkuulia ja rautapatoja. Masuunin puhalluksen aikana sitä lämmitettiin ja panostettiin vuorokauden ympäri ja sulaa rautaa laskettiin useita kertoja päivässä. Puhallus kesti muutamasta viikosta useisiin kuukausiin.2)

Vanhin masuuni tyyppi oli ns. ruotsalainen masuuni, jonka korkeus saattoi olla vain noin 2–3 metriä ja sivun pituus noin 4–5 metriä. Ruotsalaiset masuunit ajoittuvat keskiajalta 1600-luvulle. Ruotsista niitä tunnetaan 1100–1600-luvulta satoja, Suomesta on paikallistettu ainoastaan Siuntion Hyttiskogenin 1500-luvulle ajoittuvan masuunin jäännökset3) Ns. saksalaiset masuunit, jotka yleistyivät 1600-luvulla, muistuttivat rakenteeltaan vanhoja ruotsalaisia, mutta olivat kookkaampia. Piipun ja ulkoseinien välissä oli hiekasta ja mullasta koostuva täyttö. Uunirakenteen leveys oli yleensä 7–8 metriä ja piipun korkeus samaa luokkaa. Vallonimasuunit olivat saksalaisten masuunien kokoisia tai hieman suurempia. Saksalaismasuunin uuni oli vuorattu salvotulla multahirsirakenteella, vallonimasuunin ulkoseinät olivat kokonaan kivestä. Masuunin alaosaa ympäröi raastuvaksi kutsuttu puinen suojahuone, jossa saattoi olla jopa 25 metriä leveät ulkoseinät. Saksalaistyyppinen masuuni on säilynyt Kullaan Leineperin ja Karkkilan Högforsin ruukeilla.4) Kivisiä vallonimasuuneja oli Suomessa vain suurimmilla ruukeilla, parhaiten säilynyt esimerkki löytyy Raaseporin Skogbystä. Iso, vasta 1980-luvulla romahtanut raunio puolestaan Haapakoskelta. Masuuneista 1700-luvun lopulla tehdyt tyyppipiirustukset havainnollistavat hyvin niiden rakennetta5).

Masuunitekniikka kehittyi 1800-luvulla siten, että niissä alettiin käyttää tulenkestävää tiiltä. Nyt ei enää rakennettu erillisiä ulkomuureja. Uudentyyppisiä masuuneja kutsuttiin vapaastiseisoviksi piipuiksi tai skotlantilaisiksi masuuneiksi. Niiden pyöreä piippu oli aiempaa korkeampi ja se oli ulkosivuiltaan tuettu rautavantein. Skotlantilainen masuuni on Suomessa säilynyt Sonkajärven Jyrkkäkoskella.6)

Ajoitus

1500-luvulta 1900-luvun alkuun.

Levintä

Vanhempien rautaruukkien painopiste on ollut rannikoilla, erityisesti Uudellamaalla ja Varsinais-Suomessa. Järvimalmin käyttöön perustuneita rautaruukkeja perustettiin 1700- ja 1800-luvuilla erityisen paljon Pohjois-Savoon ja Pohjois-Karjalaan.

Suojelustatus

Teollista aikaa edeltävien masuunien jäännökset ovat muinaismuistolain rauhoittamia kiinteitä muinaisjäännöksiä. Ks. Historiallisen ajan kiinteät muinaisjäännökset -julkaisu, sivu 60.

Lähteet

Garney, Johan Carl 1791. Handledning uti Svenska Masmästeriet. Stockholm
Hildebrand, Karl-Gustaf 1987. Svenskt järn under sexton- och sjuttonhundratalet. Exportindustri före industrialismen. Jernkontorets bergshistoriska skriftserie 20. Jernkontoret, Stockholm.
Haggrén, Georg & Heinonen, Tuuli & Terävä, Elina 2007. Keskiaikaisten muinaisjäännösten inventointi Läntisellä Uudellamaalla (Inkoo, Karjaa, Kirkkonummi, Pohja, Siuntio, Tammisaari) 2007. Tutkimusraportti, Ekenäs museum/Tammisaaren museo.
Härö, Erkki (toim.) 1994. Leineperin rautaruukki 1994. Tutkimus- ja restaurointiraportti, Museovirasto.
Härö, Erkki 1998–2005. Suomen vuoritoimi ja metalliruukit – Historical mining and metallurgy in Finland. 1998–2005. http://docplayer.fi/3626-Suomen-vuoritoimi-ja-metalliruukit-historical-mining-and-metallurgy-in-finland.html
Härö, Erkki & Turunen, Mirja 1998. Ruukkien retki. Historic Ironworks of Finland. Tampere.
Magnusson, Gert (toim.) 2014. Nya Lapphyttan – medeltida bergsmannakunskap rekonstruerad Jernkontorets bergshistoriska utskott H 80. Jernkontoret, Stockholm.
Pettersson Jensen, Ing-Marie 2012. Norberg och järnet. Bergsmännen och den medeltida industrialisering. Jernkontorets bergshistoriska skriftserie 46. Jernkontoret, Stockholm.
Rinman, Sven 1788, 1789. Bergswerks Lexicon I–II och planscher. Stockholm.

Muu kirjallisuus

Viitteet

1) Hildebrand 1987: 38–45; Härö 1998
2) Hildebrand 1987: 38–45; Härö 1998.
3) Haggrén et al. 2007; Härö 1998; Magnusson 2014: 23–24; Pettersson-Jensen 2013: 158–164.
4) Hildebrand 1987: 38–45; Härö 1994; Härö 1998; Härö & Turunen 1998: 35–42, 76–81, 114–119.
5) Garney 1791; Rinman 1788–1789
6) Härö & Turunen 1998: 152–158.
You could leave a comment if you were logged in.
wiki/masuuni.txt · Viimeksi muutettu: 2017/06/02 09:32 / Helena Ranta