Käyttäjän työkalut

Sivuston työkalut


Sivupalkki

Arkeologisen kulttuuriperinnön opas

Ajankohtaista
Ohjeet
Seminaarit
Hankekuvaus
Tekijät
Yhteystiedot
Linkit
Artikkelit
Keskustelu

- - - - - - - - - - - - - - - - - - - - - - - -

Aihealueet

Työkalut

wiki:merimerkki


Merimerkki

Määritelmä

Merenkulun kiinteä tai kelluva ohjausmerkki

Termiä merimerkki käytetään myös sisävesien ohjausmerkeistä.

Kuvaus

Monien merimerkkien jäännökset ovat erilaisia rauenneita kivikasoja1) tai hirsi- tai lautakasoja. Niitä voi löytyä sekä maalta että meren pohjalta. Esimerkiksi vuonna 2012 löytyi Inkoon Syssleffjärdenin väylän tuntumasta meren pohjalta kalliomatalan juurelta mahdollisia sauvamerkin jäännöksiä, jotka ovat voineet kuulua matalikon päällä olleeseen merimerkkiin.2)

Historialliset merimerkit jaetaan päivämerenkulun kiintopisteinä toimiviin valottomiin purjehdusmerkkeihin ja pimeänavigoinnin mahdollistaviin loistomerkkeihin3). Valottomia purjehdusmerkkejä ovat kummelit, kaasat, sauvamerkit, pookit ja viitat. Viittoja ei tässä käsitellä. Loistomerkkejä ovat majakat ja loistot.

Vanhimmat röykkiökummelit ovat luonnonkivistä tehtyjä ja loivaseinäisiä, nuoremmat jyrkkäseinäisiä ja huolellisemmin ladottuja4). Tyypillinen kummeli on 1,5 – 2,5 metriä korkea jyrkkäseinäinen kivikumpare. Suurimmat lohko- ja kiilakivistä rakennetut tornikummelit ovat lähes 10 metriä korkeita. Usein kummelit ovat valkoisiksi kalkittuja tai maalattuja.5) Kummeleita rakennettiin myös laudasta tai hirsistä6).

Kummeleiden ohella vanhimpia merimerkkejä ovat kekomaiset kaasat. Ne muistuttavat ulkonäöltään sytyttämätöntä riukukokkoa. Kaasat kehittyivätkin vartiotuliksi tarkoitetuista riukukokoista, jotka liittyivät merkinantoon. Tällöin ne rakennettiin ilmankiertoa parantavan kivialustan päälle 10–20 metriä korkean sydänpuun ympärille. Merkinantoa varten kaasa sytytettiin palamaan. Merenkulussa käyteyt riukurakenteiset kaasat merkittin merikortteihin7).

Sauvamerkit koostuvat pysty- ja vinosuuntaisista puurakenteista. Yksinkertaisimmillaan se muodostuu parruilla tuetusta keskuspuusta. Pookit ovat korkeita rakennuksia, joissa on tavallisesti maalattu lautaverhoilu sekä tunnusomainen muoto ja väritys.8).

Kaikkiin näihin saatettiin lisätä erilaisia huippumerkkejä, kuten lippuja, ristejä, tuuliviirejä, rombikuvioita ja tynnyreitä.9)

Sisävesillä, esimerkiksi Saimaalla, väylämerkkeinä toimivat myös puihin kiinnitetyt erimalliset lautalevyt sekä maastosta selvästi erottuviin kiviin tehdyt maalatut merkinnät10). Myös suurimmilla joilla on viitoitettu väyliä. Esimerkiksi Oulujoella koskenlaskijoita opastivat myös merkkikivet, joille oli annettu nimiäkin11).

Merimerkkejä ei ole tutkittu systemaattisesti arkeologian menetelmin. Niitä on kuitenkin inventoitu erityisesti merenkulun rakennusperinnön hankkeissa. Merimerkeistä löytyy tietoja muun muassa historiallisista kartoista, merenkulun turvalaitteiden luetteloista sekä väyläoppaista.

Historia ja käyttö

Ennen keskiaikaa merillä oli liikuttu lähinnä päivisin rannikon tuntumassa luonnonmuotojen ja kauas näkyvien rakennusten, kuten kirkkojen perusteella. Keskiajalta lähtien kruunu, kirkko ja luostarit sekä laivanvarustajat, kauppiaat ja kalastajat alkoivat merkitä meriväyliä navigointia helpottavilla kivikasoilla ja puurakennelmilla.12). Näiden kiinteiden merimerkkien lisäksi väylille voitiin asettaa erilaisia viittoja ja kelluvia tynnyreitä.13) Edelleen purjehdittiin myös maamerkkien, kuten saarien ja rannikon profiilien, metsiköiden tai esimerkiksi yksittäisten maastosta selkeästi erottuvien puiden opastamina. Myös meren pohjan luotausta käytettiin navigoinnin menetelmänä.

Kummelit mainitaan jo viikinkien saagoissa ja keskiaikaisissa lähteissä. Ensimmäiset kummelit rakennettiin Utön ja Turun välille. Kustaa Vaasan määräyksestä vastaperustettuun Helsinkiin vievä väylä merkittiin kummeleilla 1550-luvulla.14) Keskusjohtoisen luotsi- ja majakkalaitoksen aikana meriväylien varsille rakennettiin satoja kivikummeleita15). Suomen rannikoilla on säilynyt useita lähinnä 1800-luvun toiselle puoliskolle ajoittuvia kummeleita.16) Vuoden 1920 merimerkkiluettelon mukaan kummeleita oli Suomessa lähes 50017). Kummelien rakentaminen loppui 1900-luvun alussa, kun loistojen määrä lisääntyi18). Kummeleita löytyy myös sisävesiltä.

Kaasoja rakennettiin Perämeren rannikolla. Sytyttämättömät kaasat toimivat merenkulkua helpottavina maamerkkeinä. Navigoinnin ohjeistamista varten kaasat merkittiin merikarttoihin, ja kirjallisissa purjehdusoppaissa kuvattiin kuinka kaasoja tuli lähestyä ja miten ne ohitettiin turvallisesti.19). Nykyään kaasat ovat hävinneet. Tiedetään, että viestitulina käytettyjä sytytettyjä kaasoja poltettiin vielä 1700-luvun lopussa, mahdollisesti jopa 1800-luvulla.20).

Vuoden 1891 merimerkkiluettelossa listattiin yli 50 navigointia helpottavaa sauvarakenteista merimerkkiä. Myöhemmin sauvamerkkien tilalle alettiin rakentaa linjatauluja. Nykyään Suomessa on säilynyt vain yksi sauvamerkki, Korsnäsin Svetgrund.21).

Ensimmäiset pookit pystytettiin 1600-luvun puolivälissä kaupunkiporvarien aloitteesta. Pookit osoittivat väylän alkua ja luotsiaseman paikkaa. Niiden rakentaminen liittyi kauppamerenkulun lisääntymiseen ja ne olivat purjelaivakauden tärkein merimerkkiryhmä. Vuonna 1756 valmistunut Lyökin kivipooki Uudenkaupungin edustalla on Suomen vanhin säilynyt pooki. Enimmillään Suomen vesillä oli noin neljäkymmentä pookia. Ne syrjäytyivät merimerkkityyppeinä 1800-luvun loppupuolella valomajakoiden yleistyessä.22)

Suomen ensimmäinen valolla varustettu majakkatorni rakennettiin Utön saarelle vuonna 1753. Seuraava majakka valmistui vuonna 1800 Porkkalanniemen edustalle Rönnskäriin. Majakat rakennettiin 1870-luvulle saakka lähinnä tiilestä, myöhemmin teräselementeistä. Vuonna 1960 Suomessa oli yli 20 merimajakkaa.23). Sisävesille ei ole rakennettu varsinaisia majakoita.

Loistoja ovat saaristoväylien pimeänavigoinnin mahdollistavat johtoloistot ja kalastajia palvelevat kalastusloistot. Ensimmäiset loistot sijoitettiin suoraan kallioille tai matalille perustuksille. Myöhemmin loistoja rakennettiin betoni- ja rautaristikkojalustoille. Suomen vanhin kalastusloisto Kokkolan Poronluodonkarilla on perimätiedon mukaan valmistunut 1700-luvulla.24) Erilaiset loistot muuttivat merenkulun liikennöinti-mahdollisuudet ympärivuorokautisiksi25).

Meri- ja sisävesien merimerkit muodostavat yhdessä eri-ikäisten satamapaikkojen, laivareittien ja luotsiasemien kanssa merkittävän liikennehistoriallisen kokonaisuuden ja kulttuurimaiseman.26) Erityisesti majakat ja luotsiasemat muodostavat laajempia kokonaisuuksia, joihin kuuluu usein muun muassa asuin-, varasto- ja huoltorakennuksia, erilaisia laitureita, muita työ- ja arkielämän edellyttämiä rakennuksia ja rakennelmia, keittiöpuutarhoja ja pieniä viljelyksiä.

Ajoitus

Keskiajalta 1900-luvun alkuun.

Levintä

Meret, järvet ja isommat joet.

Suojelustatus

Merimerkkien jäännökset voidaan luokitella kiinteiksi muinaisjäännöksiksi, jos jäännöksen ikä ja alkuperäinen tarkoitus voidaan osoittaa merimerkiksi merikartan tms. lähteen perusteella. Vanhat kummelit, pookit ja vanhimpien majakoiden jäännökset ovat muinaismuistolain rauhoittamia kiinteitä muinaisjäännöksiä. Ks. Historiallisen ajan kiinteät muinaisjäännökset -julkaisu, sivu 106.

Lähteet

Entinen Oulujoki. Historiikkia ja muistitietoa. 1954. Oulu Osakeyhtiö.
Fast, Maija 1996. Hylkysaari – Luotsisaari Helsingin keskustassa . Nautica Fennica 1996. Suomen merimuseo.
Karttunen, K. I. 1939. Saimaan vesistön väylämittauksista, kartoituksesta ja merimerkkien paikoilleen panosta 1850–1870-luvuilla. Suomen Historiallinen Seura XLV.
Kokko, Rami 2012. Inkoo. Inkoon sisäsaariston arkeologinen vedenalaisinventointi 16.4.–14.10.2012. Tutkimusraportti Museoviraston arkistossa.
Niukkanen, Marianna 2009. Historiallisen ajan kiinteät muinaisjäännökset. Tunnistaminen ja suojelu. Museoviraston rakennushistorian osaston oppaita ja ohjeita 3.
Nyman, Harri 2001. Loistoin merkitty meri. Julkaisussa Lounatvuori, Irma & Putkonen, Lauri (toim.): Rakennusperintömme. Kulttuuriympäristön lukukirja: 106–110. Ympäristöministeriö, Museovirasto ja Rakennustieto Oy, Helsinki.
Nyman, Harri 2009. Meriväylien rakennusperintö. Museoviraston rakennushistorian osaston raportteja 21. Museovirasto, Helsinki. http://www.nba.fi/fi/File/1005/merivaylien-rakennusperinto.pdf
Nyman, Harri 2011. Uloimmalla rannalla. Luotsi- ja majakkamiesperheet asemayhdyskunnissaan. Kansatieteellinen arkisto 54.
Puranen, Clara Henriksdotter 2004. Högsåra. Högsåra byalag rf.
Suomen saariston historiallisia merimerkkejä. Suomen Majakkaseura. www.majakkaseura.fi/document.php?DOC_ID=199

Muu kirjallisuus

Laurell, Seppo 2009. Valo merellä: Suomen majakat 1753–1906. John Nurmisen säätiö.

Viitteet

1) Niukkanen 2009: 106
2) Kokko 2012: 48
3) Nyman 2011: 72
4) , 7) , 8) , 17) , 20) Niukkanen 2009: 105
5) Nyman 2001:106, Niukkanen 2009:105
6) Karttunen 1939: 508, Nyman 2009: 15
9) Niukkanen 2009: 106; Nyman 2009: 8; Suomen saariston historiallisia merimerkkejä
10) Karttunen 1939: 508
11) Entinen Oulujoki 1954:144
12) Suomen saariston historiallisia merimerkkejä
13) Nyman 2009: 6
14) Nyman 2009: 7
15) , 18) , 26) Nyman 2001: 106
16) Nyman 2001: 106; Niukkanen 2009: 105
19) , 21) Nyman 2009: 8
22) Nyman 2001: 106–107
23) Nyman 2009: 11
24) Nyman 2009: 10–11
25) Nyman 2011: 72–73
You could leave a comment if you were logged in.
wiki/merimerkki.txt · Viimeksi muutettu: 2017/05/03 11:14 / Helena Ranta