Käyttäjän työkalut

Sivuston työkalut


Sivupalkki

Arkeologisen kulttuuriperinnön opas

Ajankohtaista
Ohjeet
Seminaarit
Hankekuvaus
Tekijät
Yhteystiedot
Linkit
Artikkelit
Keskustelu

- - - - - - - - - - - - - - - - - - - - - - - -

Aihealueet

Työkalut

wiki:rangaistuspaikka


Rangaistuspaikka

Määritelmä

Ruumillisen rangaistuksen täytäntöönpanopaikka

Kuvaus

Mestaukset, hirttämiset yms. ruumiilliset rangaistukset on usein tehty samoilla rangaistuspaikoilla. Keskiaikaisia rangaistuspaikkoja ei ole tutkittu tai inventoitu systemaattisesti. Monia keskiaikaisia rangaistuspaikkoja on kuitenkin tiedossa (esim. Raasepori Galgbacken).

Mestauspaikka oli yleensä näkyvällä paikalla kuten pitäjään johtavan maantien varressa kallionyppylällä, teiden risteyksessä tai kirkon vieressä. Paikalla saattoi olla puurakenteinen lava tai mestauspölkky, tai toimitusta varten voitiin kaataa varta vasten puu, jonka kantoa käytettiin pölkkynä. Mestaamisen jälkeen mestatun ruumis, pää tai irti hakattu käsi nostettiin puuhun tai varta vasten valmistetulle, seipään nenään asetetulle pyörälle ohikulkijoiden nähtäväksi ja korppien nokittavaksi. Mestatut saatettiin haudata kirkkomaan ulkopuolelle eikä hautoja siunattu. Ruumis saatettiin myös polttaa roviolla tai hävittää muuten.1)

Mestauspaikalla ei todennäköisesti ole toiminnasta kertovia kiinteitä jäännöksiä. Rakenteiden puuttuessa mestauspaikaksi tunnistettu kallionnyppylä, iso kivi tms. rinnastuu tarinapaikkaan. Kohteiden varmistaminen vaatii tuekseen kirjallisia lähteitä, kuten vanhoja karttoja ja käräjäpöytäkirjoja, ja vahvaa perimätietoa.2)

Ns. piiskauspetäjät ovat toimineet julkisina rangaistuspaikkoina varsinkin syrjäseudulla. Ne oli sijoitettu usein yleisten teiden varsille. Männyssä saattoi olla kiinnitettynä rengas tms., johon rangaistava sidottiin käsistään ja jaloistaan raipaniskujen ajaksi.3) Myös piiskauspetäjien tunnistamisen tueksi tarvitaan kirjallisia lähteitä ja perimätietoa.

Historia ja käyttö

Ruumiilliset rangaistukset – mestaaminen, hirttäminen, teilaaminen, piiskaminen – olivat Suomessa osa virallista lakiin perustunutta rangaistusjärjestelmää keskiajalta lähtien4).

Kuolemanrangaistus eri muodoissa esiintyy tuomioina jo Maunu Eerikinpojan maan- ja kaupunginlaeissa (noin 1347, 1349) ja Kristofferin maanlaissa (1442).5) Ruotsin valtakunnan vuoden 1734 laissa lueteltiin kymmeniä erilaisia rikoksia, jotka oli sovitettava kuolemalla. Vaihtoehtoina olivat hirttäminen tai mestaaminen. Toimitus oli julkinen, jotta se toimisi pelottavana varoituksena. Vuosina 1751–1825 toimitettiin Suomessa lähes 400 mestausta. Viimeinen itsenäisyyden aikaa edeltävä kuolemantuomio pantiin maassamme täytäntöön vuonna 1825. Tämän jälkeen autonomian ajana kuolemantuomiot muutettiin karkotuksiksi, tavallisimmin Siperiaan.6)

Piiskausrangaistus oli lakisääteisenä voimassa keskiajalta vuoteen 1891. Sakkorangaistus saatettiin muuntaa raipparangaistukseksi, mikäli rangaistava oli varaton (Ruotsin valtakunnan vuoden 1734 laki: Rangaistus Caari)7).

Kansanperinteessä on säilynyt tietoja ilman virallista lakiin perustunutta tuomiota toimeenpannuista piiskaamisista, esim. ns. Vanhan Suomen alueella8). Siitä kertoo esimerkiksi Parikkalan Koitsanlahden kartanon lähellä edelleen pystyssä oleva piiskuupetäjä, johon niskuroivat talonpojat perimätiedon mukaan sidottiin selkäsaunan ajaksi.

Ajoitus

Keskiaika – 1800-luku

Levintä

Rangaistuspaikkoja on ollut Suomen kaikissa Ruotsin vallan ja autonomian ajan pitäjissä ja kaupungeissa.

Piiskauspetäjistä on tietoa eri puolelta Suomea, esim. Joutsenon raipparangaistuspetäjä, Pihtiputaan Saunamäen piiskauspetäjä, Rautalammin kunnan aukion piiskauspetäjä, Parikkalan Koitsanlahden piiskuupetäjä, Kuortaneen Salmen piiskoomänty ja Pielaveden Rannankylän pieksupetäjä, mutta muinaisjäännösrekisterissä9) on tiedot vain yhdestä kohteesta, Alahärmän keskustaan nykyiselle sijaintipaikalleen muualta siirretystä Piiskoomännystä.

Suojelustatus

Mestauspaikat ja piiskauspetäjät ovat muinaismuistolain rauhoittamia kiinteitä muinaisjäännöksiä. Mestauspaikalla ei todennäköisesti ole toiminnasta kertovia kiinteitä jäännöksiä, jolloin mestauspaikaksi tunnistettu kallionnyppylä, iso kivi tms. rinnastuu tarinapaikkaan. Kohteiden todentaminen vaatii tuekseen kirjallisia lähteitä ja/tai vahvaa perimätietoa. Ks. Historiallisen ajan kiinteät muinaisjäännökset, sivu 118.

Lähteet

Hedberg, Gunnar 1982. Strafferedskaber. Kulturhistoriskt lexikon för nordisk medeltid, band 17, Stadsskole-Sätesgård. Viborg.
Hemmer, Ragnar 1982. Straff. Kulturhistoriskt lexikon för nordisk medeltid, band 17, Stadsskole-Sätesgård. Viborg.
Juvonen, Jaana 1996. Parikkalan historia. Jyväskylä.
Magnus Erikssons landslag i nusvensk tolkning av Åke Holmbäck och Elias Wessén. Serien I. Rättshistoriskt bibliotek. VI. Lund 1962.
Magnus Erikssons stadslag i nusvensk tolkning av Åke Holmbäck och Elias Wessén Serien I. Rättshistoriskt bibliotek. VII. Stockholm 1966.
Niukkanen, Marianna 2009. Historiallisen ajan kiinteät muinaisjäännökset, tunnistaminen ja suojelu. Museoviraston rakennushistorian osaston oppaita ja ohjeita 3.
Rangaistus Caari; http://agricola.utu.fi/julkaisut/julkaisusarja/kktk/lait/1734/l175921.html (luettu 25.8.2016)
Rautalammin museon kulttuuripolku-verkkosivut: http://kulttuuripolku.rautalamminmuseo.fi/keskusraitti (luettu 25.8.2016)
Yli-Hyövälti, Milla 2011. Vapausrangaistusten historia Suomessa. Pro gradu -tutkielma, Lapin yliopisto.

Muu kirjallisuus

Viitteet

1) , 6) Niukkanen 1999: 117
2) Niukkanen 1999: 118
4) Hemmer 1982: 254–259; Hedberg 1982: 280–290.
5) Yli-Hyövälti 2011: 4–11.
7) Hemmer 1982: 254-259; Hedberg 1982: 280-290; Rangaistus Caari; http://agricola.utu.fi/julkaisut/julkaisusarja/kktk/lait/1734/l175921.html
8) esim. Juvonen 1996: 208–209.
9) luettu 25.8.2016
You could leave a comment if you were logged in.
wiki/rangaistuspaikka.txt · Viimeksi muutettu: 2017/04/13 12:38 / Helena Ranta