järven rannalle kalliopohjalle ja näkyvälle paikalle kivistä rakennettu hautaröykkiö

Lapinraunioiksi kutsutaan sisämaan järvialueen tarkoitukseltaan ja iältään erilaisia esihistoriallisia kiviröykkiöitä. Niitä on yleisimmin pidetty hautaröykkiöinä tai muussa rituaalisessa tarkoituksessa rakennettuina. Ne on yhdistetty varhaismetallikautiseen pyyntiväestöön¹⁾. Lisäksi Keski- ja Pohjois-Pohjanmaan ja Suomenlahden itäosien rannikolla on pronssikulttuuria varhaisempia röykkiöitä. Niiden arvellaan myös liittyvän lapinrauniotraditioon²⁾.

Lapinrauniot on yleensä rakennettu näkyville paikoille vesistöjen rannoille ja saarille, tavallisimmin kallioperustalle, mutta paikoin myös sorapohjalle. Ne ovat yleensä pyöreitä, halkaisijaltaan vähintään muutaman metrin ja korkeudeltaan puolisen metriä. Niissä on vähintään kaksi kivikerrosta. Jotkut suuret röykkiöt ovat pitkänomaisia ja pituudeltaan jopa toistakymmentä metriä. Sisärakenteet ovat lapinraunioissa harvinaisia, mutta joissakin on havaittu kehämäisiä, muurimaisia tai arkkumaisia rakenteita.³⁾

Lapinraunio on alun perin kansanomainen termi, joka on liitetty muinaiseen lappalaisasutukseen⁴⁾. Nykyään lapinraunioiden rakentajina pidetään pronssi- ja rautakaudella sisämaan järvialueella asunutta pyyntiväestöä. Lapinraunioista on löydetty varhaismetallikautista Luukonsaaren keramiikkaa. Lapinraunioiden ja luukonsaarenkeraamisten asuinpaikkojen sijainnin välillä on havaittu selvä yhteys.⁵⁾

Lapinrauniot ovat usein täysin löydöttömiä. Joskus raunioissa on havaittu hiiltä ja palaneitä kiviä. Toisinaan löydetään myös palaneita ihmisen tai eläimen luita, kvartsi-iskoksia, saviastianpaloja tai esineitä. Uusien ajoitusten mukaan lapinrauniotradition varhaisvaiheisiin ei kuulunut keramiikan tai esineiden laittaminen röykkiöön. Esineelliset lapinrauniot ovat nuorempia, jopa rautakautisia.⁶⁾ Osaa lapinraunioista pidetään hautoina palaneen ihmisluun tai hauta-antimilta vaikuttavien esineiden perusteella. Täysin löydöttömiä tai vähälöytöisiä lapinraunioita on vaikeampi tulkita. Niitä on rakennettu erilaisissa rituaalisissa tarkoituksissa mm. reviirimerkeiksi, uhriröykkiöiksi tai kummeleiksi.⁷⁾

Lapinrauniotraditiota pidetään etupäässä varhaismetallikautisena (noin 1900 eaa.–300 jaa.), mutta niitä on rakennettu kivikauden lopusta myöhäisrautakaudelle asti⁸⁾. Perinteisesti röykkiörakentamisen on ajateltu levinneen sisämaahan lounaisen rannikon pronssikulttuurista. Koska uudet ajoitukset kuitenkin viittaavat siihen, että sisämaan ja Perämeren rannikon vanhimmat lapinrauniot ajoittuvat rannikon pronssikautta vanhemmiksi, niin sisämaan röykkiörakentamisen juuret voivat löytyä myös Perämeren rannikolta.⁹⁾

Lapinraunioita on sisämaan järvialueella aina Kainuuseen ja Kuusamoon asti. Lisäksi niitä on Keski- ja Pohjois-Pohjanmaan sekä Etelä- ja Lounais-Suomen rannikolla¹⁰⁾.

Lapinrauniot ovat muinaismuistolain rauhoittamia kiinteitä muinaisjäännöksiä.

Adel, Vadim 2002. Tampereen Reuharinniemen lapinraunion tutkimukset. Muinaistutkija 1/2002: 2–11.
Aspelin J. R. 1871. Kokoilemia muinaistutkinnan alalta I. Suomi II: 9: 1–234.
Asplund, Henrik 2008. Kymittæ : Sites, centrality and long-term settlement change in the Kemiönsaari region in SW Finland. Turun yliopiston julkaisuja, Sarja-B Humaniora, 312.
Asplund, Henrik 2011. Early Bronze Age Cairn Dates from Burned Bones. Julkaisussa Harjula, Janne & Helamaa, Maija & Haarala, Janne (toim.): Times, Things & Places. 36 Essays for Jussi-Pekka Taavitsainen: 42–49.
Bomansson K. A. 1859. Bidrag till Finlands historia. Suomi 1858 I:18: 117–172.
Europaeus, Aarne 1927. Roomalaisen rautakauden hautalöytö Viitasaarella. Suomen Museo 1927: 25–44.
Ganander, Chrisfrid 1783. Bref. ang. lappgravar i Sijkajoki socken i Österbotten. Tidningar utgifne af et sällskap i Åbo nr. 24: 186–188.
Huurre, Matti 1979. 9000 vuotta Suomen esihistoriaa.
Huurre, Matti 1986. The eastern contacts of northern Fennoscandia in the Bronze Age. Fennoscandia archaeologica III: 51–58.
Kivikoski, Ella 1966. Suomen kiinteät muinaisjäännökset. Tietolipas 43.
Lavento, Mika 2015. Pronssi- ja varhaismetallikausi. Julkaisussa Haggrén Georg & Halinen, Petri & Lavento, Mika & Raninen, Sami & Wessman, Anna: Muinaisuutemme jäljet. Suomen esi- ja varhaishistoriaa kivikaudelta keskiajalle: 123–212. Gaudeamus.
Maaranen, Päivi 1995. Etelä-Saimaan esihistoriallisten ja historiallisten röykkiöiden luonne, sijainti ja ajoittaminen. Pro gradu -tutkielma. Helsingin yliopisto, arkeologian oppiaine.
Okkonen, Jari 2003. Jättiläisen hautoja ja hirveitä kiviröykkiöitä – Pohjanmaan muinaisten kivirakennelmien arkeologiaa. Acta Universitas Ouluensis, B Humaniora 52.
Porthan, H. G. 1777. Anmärkningar om Wiitasaari socken. Tidningar utgifne af et sällskap i Åbo nr. 9: 65–70.
Saipio, Jarkko 2011. Lapinrauniotradition kehitys ajoitusten valossa. Muinaistutkija 4/2011: 19–35.
Saipio Jarkko 2015. Lapinrauniokaivaus Ristiinan Kitulansuolla. Hiisi 12 (2015): 1: 21–26
Salo, Unto 1981. Satakunnan pronssikausi. Julkaisussa Satakunnan historia 1,2.
Salo, Unto 1984. Pronssikausi ja rautakauden alku. Julkaisussa Suomen historia 1: 98–249.
Taavitsainen, Jussi-Pekka 1990. Ancient Hillforts of Finland. Problems of Analysis, Chronology and Interpretation with Special Reference to the Hillfort of Kuhmoinen. Suomen Muinaismuistoyhdistyksen Aikakauskirja 94.
Taavitsainen, Jussi-Pekka 2003. Lapinraunioiden kronologis-funktionaalisten kysymysten hahmottelua - uusia AMS-ajoituksia Keski-Suomen lapinraunioiden palaneesta luusta. Muinaistutkija 1/2003: 2–23.
Tallgren , A. M. 1918. Suomen esihistorialliset ja ajaltaan epämääräiset kiinteät muinaisjäännökset.
Vilkuna, Janne 2003. Keski-Suomen lapinraunioista. Julkaisussa Purhonen, Paula (toim.): Lapinraunioita ja hiidenkiukaita. Kansallismuseossa 17.10.1991 pidetyn ”Epämääräisiä kiviröykkiöitä” koskevan seminaarin alustukset. Museoviraston Arkeologian osaston julkaisuja 3: 48–51.

Perttola, Wesa 2005. Lapinrauniot ja ennustava mallintaminen: menetelmän alustava kokeilu pienellä aineistolla. Pro gradu -tutkielma. Helsingin yliopisto, arkeologian oppiaine.