varustus, joka muodostuu tykin tuliasemasta ja sen suojavarustuksesta

Ensimmäisen maailmansodan aikana tykit sijoitettiin tavallisesti vierekkäisiin avoasemiin. Pattereiden rintasuojina toimi mäensyrjä tai kallioseinämä. Tykkiasemia saatettiin tehdä myös kallioon louhittuihin kuoppiin. Tykkiasemat erotettiin toisistaan yleensä maakummuilla, joiden takana kulki yhdyshauta seuraavaan asemaan. Tykkiasemia tuettiin hirsillä, betonilla ja kivimuurauksella. Hirsillä tuetut asemat erottuvat maastossa nykyään pelkkinä laakeina kuoppina. Tykkiasemassa oli ampumatarvikekomeroita ja suojahuoneita. Tykit seisoivat tykkiasemissa puisilla lavoilla tai betonisilla jalustoilla.¹⁾

Toisen maailmansodan aikaisissa kenttälinnoitetuissa pattereissa oli kahdesta neljään tykkiä. Tykkiasemat ovat muodoltaan pyöreitä, suorakaiteen tai hevosenkengänmuotoisia kuoppia. Tykkiaseman reunoilla on voinut olla suojatiloja ja ympäristössä on erillisiä majoitus- ja varastokorsuja.²⁾

Kestolinnoitetut tykkiasemat kaivettiin maahan tai räjäytettiin kallioon. Ne ovat pyöreitä tai nelikulmaisenmuotoisia ja halkaisijaltaan noin 7 metriä. Tykit kiinnitettiin asemien pohjalle tai betonisten jalustojen päälle valettuihin kehäpultteihin ja ne kääntyivät aseman pohjalla kulkevan kehäkiskon päällä. Kestolinnoitettuun tykkiasemaan johtaa katettu sisäänkäyntikäytävä, josta on oviaukko vasemmalla puolella sijaitsevaan miehistösuojaan. Oikealla puolella on ovi ammussuojaan, jonka perällä sijaitsee panossuoja. Kummankin suojan seinissä on aukot, joista ampumatarpeita voitiin nostaa tykille. Tykkiaseman seinällä on ollut teräksinen liukuovi, josta on päästy aseman komentosuojaan.³⁾

1900-luvun linnoittamiseen liittyvät olennaisella tavalla puolustuslinjojen selustassa olevat tykkiasemat.
Niiden tarkoituksena oli ampua sulkutulta puolustuslinjojen eteen vihollisten hyökkäysten estämiseksi, hidastamiseksi ja ohjailemiseksi.

1900-luku

Koko Suomi

Ensimmäisen maailmansodan kohteet ovat muinaismuistolain rauhoittamia kiinteitä muinaisjäännöksiä. Toisen maailmansodan kohteet eivät ole kiinteitä muinaisjäännöksiä, mutta ne tulee ottaa huomioon maankäytön suunnittelussa kohteiden historiallisen merkityksen takia. Ks. Museoviraston ohje Ensimmäisen maailmansodan aikaiset maalinnoitteet.

Fabritius, J.Chr. 1921. Linnoitustaito. Otava, Helsinki.
Lagerstedt, John 2012. Salpalinja, sotahistoriallisten kohteiden arkeologinen inventointi 2009–2012. Tutkimusraportti Museoviraston arkistossa.
Lagerstedt, John 2014. Viaporin maarintama. Retkiopas ensimmäisen maailmansodan linnoitteille. Helsingin kaupunginmuseo.
Lagerstedt, John & Laulumaa, Vesa 2014. Helsinki, Ensimmäisen maailmansodan linnoitusvyöhyke. Inventointiselvitys. Museovirasto, arkeologiset kenttäpalvelut. Tutkimusraportti Museoviraston arkistossa.