Käyttäjän työkalut

Sivuston työkalut


Sivupalkki

Arkeologisen kulttuuriperinnön opas

Ajankohtaista
Ohjeet
Seminaarit
Hankekuvaus
Tekijät
Yhteystiedot
Linkit
Artikkelit
Keskustelu

- - - - - - - - - - - - - - - - - - - - - - - -

Aihealueet

Työkalut

wiki:kartano


Kartano

Määritelmä

Rälssin tai aatelin omistama suurtila ja sen alainen maa-alue

Säteri on rälssiin tai aateliin kuuluvan henkilön asuinkartano

Kuvaus

Autioituneet kartanonpaikat muistuttavat maastossa usein kylänpaikkoja (esim. Vantaa Tavastkulla). Löydettävissä on yleensä asutukseen viittaavaa kasvillisuutta, kivijalkoja, uuninraunioita ja kellareita. Kartanorakennus erottuu usein ”pihapiirin” suurimpana rakennuksen pohjana.

Keskiaikaisia sätereitä ja muita kartanoita ei toistaiseksi ole tutkittu juuri lainkaan modernein arkeologisin kaivauksin. Kartanoiden rakennukset olivat keskiajalla ainakin pääosin puisia ja muistuttivat luultavasti suuria talonpoikaistaloja. Rakennusten keskinäisestä sijoittelusta ei ole juuri tietoa ennen 1600-lukua, mutta todennäköisesti ne oli ryhmitelty miespihan ympärille ja talouskeskus (tai ns. latokartano) sijaitsi hieman etäämmällä. Kartanot rakennettiin yleensä jonkin matkan päähän niiden alueella olleesta muusta asutuksesta. Kartanoiden läheisyydessä on usein kartanon perustamisen ja toiminnan seurauksena autioitunut kylänpaikka. Kartanoiden läheisyydessä on yleensä runsaasti 1700- ja 1800-lukujen torppia. 1)

Kartanon rakennuspaikan valintaan vaikuttivat hyvät maa- ja vesikulkuyhteydet sekä mahdollisuus käyttää vesivoimaa myllyihin ja sahoihin. Sijainnilla saatettiin julistaa myös korkeampaa yhteiskunnallista statusta. Keskiaikaiset asuinkartanot eli säterit sijaitsivat usein vaikeapääsyisillä paikoilla, kuten luontaisen tai ihmisvoimin muokatun vesiesteen takana. Kartanonpaikkaan saattoi liittyä myös jonkinlaisia puolustusvarustuksia. Monella keskiajalla syntyneellä kartanolla oli maisemallinen yhteys pitäjän kirkkoon. Ennen 1500-luvun puolta väliä autioituneita tai muuhun asutukseen sulautuneita kartanonpaikkoja on vaikea tunnistaa keskiaikaisen lähdemateriaalin vähäisyyden vuoksi.

Myöhäiskeskiaikaisten ja uuden ajan alun kartanolinnojen kiviseen päärakennukseen ja todennäköisesti muihinkin kartanoihin liittyi joukko puisia sivu- ja talousrakennuksia umpipihojen ympärillä (vrt. Pohjois-Euroopan parhaiten säilynyt linna Skånen Glimmingehus). Osa kartanolinnoista on edelleen olemassa olevina rakennuksina (esim. Parainen Kuitia). Kartanolinnojen kellareita on myös hyödynnetty uudemmissa kartanoissa. Joitakin kartanolinnoja on säilynyt raunioina (esim. Raasepori Grabbacka, Loviisa Tjusterby) ja joidenkin sijaintia ei ole kyetty paikantamaan. Kartanolinnoista tai niiden jäännöksistä on yleensä tarkat mittapiirustukset. Monessa kartanolinnassa ei kuitenkaan ole tehty minkäänlaisia arkeologisia tutkimuksia.

Tultaessa 1700- ja 1800-luvuille rakentaminen ja maankäyttö voivat olla suurimmissa ja rikkaimmissa kartanoissa massiivista verrattuna talonpoikaskyliin. Niihin liittyi vallan ja vaurauden esiin tuominen kunnioitusta herättävillä rakennuksilla, monumentaalisilla puistorakennelmilla ja vaikuttavilla maisemanäkymillä. Suuressa osassa kartanoita pihapiirin ja puiston maastonmuotoja on muokattu varsinkin 1700- ja 1800-lukujen vaihteessa voimakkaasti täytemaaterasseilla, minkä vuoksi paikan alkuperäisen topografian hahmottaminen voi olla hankalaa.

Historia ja käyttö

Suurmiehiä ja mahtitalonpoikia on arkeologisten löytöjen perusteella ollut Suomessa viimeistään rautakaudelta lähtien. Keskiaikainen rälssi muodostettiin Ruotsin valtakunnassa virallisesti kuningas Magnus Ladulås Birgerssonin eli suomalaisittain Maunu Ladonlukon valtakaudella noin 1275–1290. Kirkon ohella verovapauden sai erilaisia kuninkaanpalvelijoita sekä talonpoikia, jotka pystyivät varustamaan ja ylläpitämään ratsumiehen kuninkaan armeijaan. Taustalla oli siirtyminen ledung-järjestelmästä keskiaikaiseen sodankäyntitapaan.2) 1500-luvun jälkipuoliskolla rälssioikeus katsottiin periytyväksi, eikä ratsupalvelusta enää edellytetty, mikä johti aateliston muodostumiseen.

Monen kartanon perustana oli vaurastunut talonpoikaistila, joka oli saanut verovapauden korvaukseksi ratsupalveluksesta. Rälssimiehet ja aateliset saivat maata lisäksi läänityksinä, pantteina, ostoina ja perintöinä. Varakkaimmilla rälssi- ja aatelismiehillä saattoi olla omistuksessaan useampia kartanoita. Heidän asuinkartanoitaan kutsuttiin säteriksi. Rälssi rakensi myöhäiskeskiajalla ja uuden ajan alussa myös kivisiä kartanolinnoja, joissa tärkeimpänä päämääränä oli puolustuksen sijasta oman arvoaseman korostaminen3)

Vaikka kartanoiden joukossa oli joitakin todellisia suurtiloja, useimmat niistä vastasivat kooltaan joko suuria tai tavanomaisia talonpoikaistiloja. Kartanoiden alaisuudessa oli usein lampuotitiloja ja torppia. Niistä osa oli kartanoiden perustamia. Monen lampuotitilan tai torpan historia juontuu itsenäisyytensä menettäneeseen ja kartanon alle joutuneeseen talonpoikaistilaan. Kartanoiden maihin sulautettiin yleensä läheisiä talonpoikaiskyliä, jolloin niiden tonttimaat joko autioituivat tai säilyivät käytössä lampuotitilojen tai torppien paikkoina (esim. Helsinki, Kårböle).

Keskiaikaisten kartanoiden ja ns. pikkulinnojen välinen raja ei ole selvä. Monet kartanot rakennettiin samantapaisille veden suojassa oleville niemille ja saarille kuin linnat. Osa 1300-luvun lopun pikkulinnoista saattaa hyvinkin olla linnoitettuja rälssisätereitä (esim. Maskun Stenberga). Rälssiä kiellettiin Nyköpingin herrainpäivillä vuonna 1396 tehdyllä päätöksellä perustamasta linnoitettuja rakennuksia. Kun kielto kumottiin vuonna 1483, alkoi rälssi rakennuttaa kartanolinnoiksi kutsuttuja kivisiä päärakennuksia (sv. enkelhus borg). Suomesta tunnetaan parikymmentä keskiajan ja uuden ajan taitteen kartanolinnaa. Niistä pääosa sijaitsee Varsinais-Suomessa (esim. Paraisten Kuitia) ja läntiselle Uudellamaalla (esim. Raaseporin Grabbacka).

Suurvalta-ajan sotien seurauksena perustettiin 1600-luvulla lahjoitusmaille kreivi- ja vapaaherrakuntia sekä satoja uusia sätereitä. Näiden kartanoiden pohjana olivat yleensä autioituneet talonpoikaistilat. Rautaruukkien yhteyteen syntyi 1600- ja 1700-luvuilla ns. ruukinkartanoita. Kartanoita syntyi 1700-luvulla myös sisämaahan, kun aatelittomat (esim. upseerit, kruunun virkoja hoitaneet säätyläiset) saivat oikeuden hankkia rälssimaata.

Keskiaikaista perua olevia kartanoita on arvioitu olevan Suomessa noin 250. Ne keskittyvät lounais- ja etelärannikolle, Satakuntaan, Suuren rantatien varteen ja Hämeen linnan vaikutuspiiriin. Osa kartanoista taantui jo keskiajalla niiden isännän köyhtymisen johdosta taloudellisesti ja sosiaalisesti tavallisiksi talonpoikaistiloiksi 4). Vuoden 1600 vaiheilla sätereitä oli noin 340 ja niihin kuuluvia rälssitiloja 2100. Enimmillään sätereitä oli 1670-luvulla noin 900, joista suuri osa kuitenkin peruutettiin 1680-luvulla isossa reduktiossa takaisin kruunulle tai muutettiin sotilasvirkataloiksi tai säteriratsutiloiksi, joiden oli verovapauden vastineeksi ylläpidettävä ratsuväen sotilasta, rakuunaa. Jäljelle jäi noin 250 rälssisäteriä ja saman verran ratsuvelvollisia sätereitä.5)

Ajoitus

Keskiaika–nykyaika

Levintä

Varsinainen kartanolaitos kattoi Suomen historiallisen peltoviljelyalueen.

Suojelustatus

Autioituneet säterit ja muut kartanon paikat ovat muinaismuistolain rauhoittamia kiinteitä muinaisjäännöksiä. Edelleen käytössä olevat rakennetut kartanonpaikat ovat kiinteitä muinaisjäännöksiä, mikäli:
1. paikalta tunnetaan ennestään kiinteitä muinaisjäännöksiä,
2. inventoinneissa tehdään havaintoja uusista kiinteistä muinaisjäännöksistä tai
3. on erityisen vahvat perusteet olettaa, että paikalla on kiinteitä muinaisjäännöksiä (esim. rautakautinen kohde läheisyydessä).
Muinaismuistolain kannalta erityisasemassa ovat keskiajan ja uuden ajan alun kiviset kartanolinnat (esim. Paraisten Kuitia) ja muut kartanot, joista monet ovat edelleen käytössä. Myöhäiskeskiajan ja uuden ajan alun kivikartanot rinnastuvat kohteina keskiaikaisiin linnoihin.
Ks. Museoviraston ohje: Maaseudun historiallisten asuinpaikkojen inventointi, ohje 2015 (5.5.2015), sivu 6.

Lähteet

Anthoni, Eric 1970. Finlands medeltida frälse och 1500-tals adel. Skrifterna utgivna av Svenska litteratursällskapet i Finland. Nr 442. Helsingfors.
Haggrén, Georg 2015. Rälssin asumakartanot. Julkaisussa Haggrén Georg & Halinen, Petri & Lavento, Mika & Raninen, Sami & Wessman, Anna (toim.): Muinaisuutemme jäljet. Suomen esi- ja varhaishistoriaa kivikaudelta keskiajalle. Gaudeamus.
Nationalencyklopedin, Alsnö stadga. http://www.ne.se/uppslagsverk/encyklopedi/lång/alsnö-stadga, luettu 7.8.2015
Niukkanen, Marianna 2009. Historiallisen ajan kiinteät muinaisjäännökset, tunnistaminen ja suojelu. Museoviraston rakennushistorian osaston oppaita ja ohjeita 3.

Muu kirjallisuus

Gardberg, C. J. & Welin, P.O. 1993. Finlands medeltida borgar. Esbo.
Hansson, Martin 2011. Medeltida borgar: maktens hus i Norden. Lund.
Lovén, Christian 1996. Medeltida borgar och befästningar i det medeltida Sverige. Kungl. Vitterhets Historie och Antikvitets Akademiens Handlingar. Antigveriska serien 40. Motala.

Viitteet

1) Lähde ellei erikseen mainita Niukkanen 2009
2) Nationalencyklopedin, Alsnö stadga. http://www.ne.se/uppslagsverk/encyklopedi/lång/alsnö-stadga, luettu 7.8.2015
3) Haggrén 2015: 439.
4) Haggrén 2015: 439
5) Niukkanen 2009: 34.
You could leave a comment if you were logged in.
wiki/kartano.txt · Viimeksi muutettu: 2017/04/12 15:11 / Helena Ranta