Käyttäjän työkalut

Sivuston työkalut


Sivupalkki

Arkeologisen kulttuuriperinnön opas

Ajankohtaista
Ohjeet
Seminaarit
Hankekuvaus
Tekijät
Yhteystiedot
Linkit
Artikkelit
Keskustelu

- - - - - - - - - - - - - - - - - - - - - - - -

Aihealueet

Työkalut

wiki:kirkko


Kirkko

Määritelmä

Kristinuskon harjoittamiseen käytetty rakennus

Kuvaus

Kirkot ovat kristinuskon harjoittamiseen pystytettyjä rakennuksia. Ne voidaan jakaa pääasiallisen rakennusmateriaalinsa, kiven ja puun, perusteella kahteen ryhmään. Aluksi kirkkojen materiaalina käytettiin yksinomaan puuta, mutta keskiajan kuluessa yhä useammin myös kiveä ja joskus myös tiiltä.1) Suurin osa keskiajalla rakennetuista hieman yli sadasta kivikirkosta tai sellaisen osasta on säilynyt. Uskonpuhdistuksen jälkeen kivikirkkoja rakennettiin aiempaa vähemmän; vielä 1800-luvulla kaksi kolmasosaa uusista kirkoista oli puisia.

Kirkkojen ulkomuoto on jonkin verran vaihdellut ajallisesti ja paikallisesti. Vanhimmat keskiaikaiset puukirkot olivat pohjakaavaltaan suorakaiteen muotoisia, ja niihin liittyi tätä kapeampi kuorihuone. Myöhemmin keskiajalla kirkot, rakennusmateriaalista riippumatta, olivat pääsääntöisesti suorakaiteen muotoisia. Kirkot koostuivat lähinnä kolmesta rakennusosasta: pitkänomaisesta runkohuoneesta eli kirkkosalista, sakastista eli sakaristosta ja eteistilasta eli asehuoneesta. Kuori on rakennuksen itäpäädyssä sijaitseva osa, jossa myös alttari on sijainnut. Joihinkin kirkkoihin on liittynyt myös kellotapulina toiminut länsitorni.2)

Arkkitehtonisesti kirkot on perinteisesti jaettu pitkäkirkkoihin ja keskuskirkkoihin. Pitkäkirkoissa rakennuksen pituussuunta on vallitseva, kun taas keskuskirkoissa pohjakuva voi olla neliömäinen, monikulmainen tai ristinmuotoinen. Keskuskirkkoja ryhdyttiin rakentamaan vasta uudelle ajalle tultaessa. Kirkot eivät aina ole säilyneet alkuperäisessä asussa, sillä niitä on esimerkiksi laajentamisen yhteydessä voitu muokata pitkäkirkosta ristikirkoksi. Vanhemman kirkon päälle on myös voitu rakentaa kokonaan uusi kirkkorakennus.

Kirkot on rakennettu lähes poikkeuksetta itä-länsisuuntaisiksi tai lähelle sitä. Sisätiloiltaan rakennukset ovat noudattaneet kaavaa, jossa pääalttari sijaitsee kirkon kuorissa rakennuksen itäpäädyssä. Keskiajalla kuori oli erotettu kirkkosalista kuoriaidalla. Keskiaikaisessa kirkossa oli pääalttarin lisäksi myös pyhimyksille tarkoitettuja sivualttareita. Sekä pääalttarin että sivualttareiden tukikiveyksiä saattaa löytyä lattian alta. Kirkon alla saattaa olla myös esimerkiksi kuoriaidan tukikiviä, muurattu viinikellari tai kiinteän sisustuksen jäännöksiä. Varhaisimmista kirkkovaiheista voi olla säilynyt puukirkon kivijalan peruskiviä tai laajennetun kirkon aiempien seinämuurien pohjia.

Ennen 1800-lukua rakennetuissa kirkoissa on lattian alla yleensä erilaisia hautoja (ks. kirkkohauta). Lattian alla on usein myös erilaisia sinne joutuneita irtaimia muinaisesineitä. Tällaisia ovat esimerkiksi yli sata vuotta vanhat rahat, pyhiinvaellusmerkit, sormukset, soljet, arkun- ja kirjanhelat, kattokruunujen ja kynttelikköjen osat sekä ikkunalasien, lasimaalausten ja veistosten fragmentit. Kirkko on myös voitu rakentaa vanhemman ruumiskalmiston päälle, jolloin lattian alta voi paljastua rakennusta vanhempia esinelöytöjä.3)

Käytöstä jääneitä ja raunioituneita keskiaikaisia kivikirkkoja eli rauniokirkkoja on Hämeenkoskella, Pälkäneellä, Raumalla, Vaasassa ja Vihdissä. Arkeologisoituneiden kivikirkkojen paikat tunnetaan hyvin, mutta keskiajalla sekä 1600- ja 1700-luvuilla käytöstä pois jääneiden puukirkkojen jäännökset varsin vaihtelevasti. Puukirkot tuhoutuivat usein tulipaloissa esimerkiksi salamaniskun seurauksena, ja uusi kirkko rakennettiin yleensä vanhan paikalle tai viereen. Keskiaikaisia puukirkkoja ei Suomessa ole säilynyt, vaan vanhimmat säilyneet puukirkot ovat 1600-luvulta. Autioituneilla kirkonpaikoilla voi olla havaittavissa kirkkorakennuksen kivijalkaa tai muita tukirakenteita.

Kirkonpaikkojen paikantamisessa voidaan arkeologisten havaintojen lisäksi hyödyntää historiallisia karttoja, asiakirjalähteitä, paikannimiä ja perimätietoa.

Historia ja käyttö

Kirkkoja ryhdyttiin rakentamaan Suomeen viimeistään 1100-luvulla. Lähetyskauden kirkot olivat pieniä puisia rakennuksia. Seurakuntien perustamisen myötä 1220-luvulta lähtien alettiin rakentaa kookkaampia pitäjänkirkkoja. Seurakuntalaisten velvollisuutena oli kirkkojen ja pappiloiden rakentaminen ja ylläpito sekä papin palkkaus.

Kirkkorakennuksia ympäröi poikkeuksetta kirkkomaa, jonne vainajia on kirkon lisäksi on haudattu. Kirkot sijaitsevat lähes poikkeuksetta asutuksen läheisyydessä. Moni kirkko on rakennettu liikenteellisesti edulliseen paikkaan, usein maa- ja vesireittien solmukohtaan.

Emäkirkkojen ohella pitäjässä saattoi olla seurakunnan alaisuuteen perustettuja kappeleita. Näillä oli kirkkorakennus ja hautausmaa, muttei aina omaa pappia. Uudella ajalla perustettavissa rukous- tai saarnahuoneissa pitäjän pappi saattoi käydä tietyin väliajoin pitämässä kirkollisia toimituksia.

Saaristokappelit muodostavat kirkollisesta hallintojärjestelmästä poikkeavan kirkkorakennusryhmän.
Saaristosta tunnetaan pienten puisten saaristokappelien paikkoja, joista osa on tai voi olla peräisin jo keskiajalta. Keskiaikaisina on pidetty muun muassa Hiittisten Kyrksundetia, Korppoon Jurmoa ja Kökarin Kappelskatania. Osa saattaa liittyä fransiskaanien saarnatoimintaan 1400-luvulla, osa saattaa olla merenkulkijoiden ja kalastajien käyttämiä kirkkoja. Seurakuntarakenteeseen kuulumattomia kirkollisia rakennuksia oli myös yksityiskartanoilla sekä 1600-luvulta lähtien myös spitaalihospitaaleilla ja joillakin ruukkiyhteisöillä. Samoin tietyille markkinapaikoille rakennettiin sesonkiaikana käytössä olleita kirkkoja. Mainittujen kirkkorakennusten yhteyteen liittyi joissain tapauksissa myös oma hautausmaa.

Ortodoksien käyttämät kirkkorakennukset nykyisen Pohjois- ja Etelä-Karjalan alueella ovat olleet puisia. Pienien kyläkappelien eli tsasounien lisäksi alueella on ollut muutamia pogostojen pääkirkkoja. Ortodoksiselta kulttuurialueelta tunnetaan runsaasti kyläkalmistoja, joiden yhteydessä on usein ollut pieni rukoushuone tai muu kirkollinen rakennus.

Ajoitus

Varhaisin löytynyt puukirkon jäännös on ajoitettu 1100-luvun loppupuolelle.4) Keskiaikaiset kivikirkot ajoittuvat mantereella pääosin 1400-luvulta ja 1500-luvun puoliväliin, Ahvenanmaalla tätä jonkin verran varhaisemmiksi. Puukirkkoja on Suomessa säilynyt 1600-luvulta lähtien.

Levintä

Kirkkorakennuksia on kaikkialla Suomessa. Keskiaikaisia kivikirkkoja on Ahvenanmaan lisäksi kapealla vyöhykkeellä rannikon tuntumassa sekä sisämaassa etenkin Satakunnassa, Pirkanmaalla ja Hämeessä. Ortodoksien käyttämiä kirkkorakennuksia on nykyisten Pohjois- ja Etelä-Karjalan maakuntien alueella.

Suojelustatus

Kirkkojen ja kappelien jäännökset ovat muinaismuistolain rauhoittamia kiinteitä muinaisjäännöksiä. Myös käytössä olevien kirkkorakennusten alla voi olla rakenteita vanhemmista kirkoista tai kalmistoista, joita laki koskee. Ks. Historiallisen ajan kiinteät muinaisjäännökset -julkaisu, sivut 76 ja 79.

Lähteet

Hiekkanen, Markus 1988. Polvesta polveen täällä. Espoon kirkon esiinkaivettua menneisyyttä. Espoon seurakunnat. Lappeenranta.
Hiekkanen, Markus 2003. Suomen kivikirkot keskiajalla. Keuruu.
Ruohonen, Juha 2013. Kirkollisen kulttuurin alkulähteillä. Kaarinan Ravattulan varhaiskeskiaikainen kirkko ja kirkkomaa. Historiallinen Aikakauskirja 4/2013: 433–440.

Muu kirjallisuus

Viitteet

1) Hiekkanen 2003: 16–17, 26
2) Hiekkanen 2003: 16–21
3) esim. Hiekkanen 1998: 47–52, 68–77
4) Ruohonen 2013: 433
You could leave a comment if you were logged in.
wiki/kirkko.txt · Viimeksi muutettu: 2017/05/11 14:26 / Helena Ranta