veteen tai rannan tuntumaan hirsistä salvottu, kivillä täytetty kehikko

Hirsiarkku on kulmikkaaksi veistetyistä eli piilutuista tai pyöröhirsistä salvottu kiinteä arkkumainen kehikko. Samassa arkussa on voitu käyttää sekä pyöröhirsiä että veistettyjä hirsiä. Arkut sijaitsevat yleensä rantavyöhykkeellä joko vedessä tai rannan tuntumassa, sillä niitä on käytetty mm. laiturirakenteissa¹⁾, silta-arkkuina, uiton ja kanavien rakenteina, virtavesien patoina, jokikalastuksen arkkupatoina²⁾, aallonmurtajina, väyläesteinä³⁾ ja ranta-alueiden täytöissä.

Arkut on rakennettu suoraan veden pohjaan tai maan pinnalle tai ne on koottu erillisen pohjarakenteen päälle. Kehikko on voitu jakaa painokivien sijoittamista varten väliseinin pienempiin tiloihin eli taskuihin. Painona on voitu käyttää myös hiekkaa, louhetta tai muuta painavaa ainesta.⁴⁾

Hirsiarkkujen koko ja muoto vaihtelevat käyttötarkoituksen ja sijaintipaikan mukaan. Rakenteen sivun pituus voi olla muutamasta metristä kymmeniin metreihin. Kehikko on rakennettu esim. neliön tai suorakaiteen muotoiseksi. Virtaavissa paikoissa hirsiarkut ovat yleensä kolmion tai vinoneliön muotoisia. Näin ne ovat kestäneet kulmittain virtaa vasten asetettuina paremmin virtauksen ja jään voimia. Usein kehikko kapenee ylöspäin.

Rauenneet arkut erottuvat rantavyöhykkeellä tai veden alla kivien ja hirsien muodostamina epämääräisinä kasoina. Toisinaan hirret ovat kadonneet ja arkusta on jäljellä vain kivet.

Vanhimmat Suomessa ajoitetut laiturin arkkurakenteet ovat 1300–1400-luvun vaihteesta, Kemiönsaaren Hiittisten Högholmenista⁵⁾. Uittoa varten rakennettiin eri puolilla Suomea 1800-1900-luvuilla runsaasti erilaisia hirsiarkkuja eli kivikirstuja, joita käytettiin muun muassa patoina, kiinnitysalustoina sekä suisteiden, ohjeseinien ja uittorännien tukena⁶⁾. Uittorakenteiden opaskirjoissa neuvottiin ”kauneussyistä” rakentamaan näkyvällä paikalla sijaitsevan arkun vedenpäällinen osa veistetyistä hirsistä, veden alle jäävä osa voitiin sen sijaan rakentaa veistämättömistä tukeista⁷⁾. Jokikalastuksessa arkkupatoja rakennettiin erityisesti Kymijoella ja Pielisjoella. Arkkujen rakennetta vahvistettiin usein puutapeilla ja rautakiinnikkeillä⁸⁾. Hirsiarkkuja käyettiin 1700-1800-luvuilla väyläesteinä puolustustarkoituksessa. Väyläesteitä rakennettiin mm. Helsingin⁹⁾ ja Saimaan vesillä kapeisiin salmiin estämään vihollisten alusten kulkua.

Hirsiarkkuja valmistetaan edelleen mm. laitureita varten. Käytännössä hirret veistetään valmiiksi ja kellutetaan avoveden aikaan paikoilleen upotettaviksi. Aiemmin arkut saatettiin koota jään päälle, ja upotusta voitiin edistää sahaamalla arkun reunoja pitkin jääpeitteeseen reikä. Hirsiarkku voidaan ankkuroida paalujen avulla paikalleen ennen kivitäyttöä.

Hirsiarkkuja kutsutaan myös nimillä kiviarkku, brokista, stenkista, sänkkista ja bryggkista. Suomenkieliseksi termiksi on kuitenkin vakiintunut nimitys hirsiarkku¹⁰⁾.

Hirsiarkkuja on voitu rakentaa jo esihistoriallisella ajalla, mutta vanhimmat luonontieteellisin menetelmin ajoitetut rakenteet ovat keskiajalta. Hirsiarkkuja voidaan yrittää ajoittaa myös käytetyn rakennustekniikan avulla, vaikka se onkin hankalaa, koska samoja tekniikoita on käytetty pitkään. Esimerkiksi niin sanottu lyhytnurkkainen salvos yleistyi 1840-luvun tienoilla, kun uudet, ohutteräiset käsisahat mahdollistivat hirren loveamisen tarkasti. Nurkka pysyi koossa, vaikka hirsien päät eivät ylettyneet nurkan yli.¹¹⁾ Hirsiarkkuja rakennetaan yhä eli kyse on vanhasta elävästä perinteestä.

Hirsiarkkurakenteita ei ole inventoitu Suomessa systemaattisesti. Todennäköisesti hirsiarkkuja on rakennettu koko Suomen alueella.

Hirsiarkkujen suojelu määräytyy pääkohteen mukaan. Ohjeellinen ikäraja 100 vuotta.

Alopaeus, Harry 1984. Suomenlinnan vedenalaiset esteet. Narinkka 1984.
Oksala, Arvi 1926. Uitto ja lauttaus sekä uittorakenteet. Porvoo.
Pakkanen, Esko 2015. Ankravee. Kirja uitosta. Bookwell Oy, Porvoo.
Sewón, Katariina 2014. Hirsiarkkulaituri. Bookwell Oy, Porvoo.
Sirelius, U. T. 1906. Suomalaisten kalastus, osa II. Suomalaisen Kirjallisuuden Seura, Helsinki.