Käyttäjän työkalut

Sivuston työkalut


Sivupalkki

wiki:hautapaikka


Hautapaikka

Määritelmä

paikka, johon vainaja on haudattu pysyvästi tai tilapäisesti

Kuvaus

Hautapaikat ovat maan sisään kaivettujen tai maan päälle tai veteen tehtyjen vainajien hautauksien ja niihin liittyvien rakennelmien paikkoja mantereella, saarissa ja vedessä. Tarkoituksellisen hautaamisen lisäksi vainajat ovat voineet myös hautautua paikalle esimerkiksi onnettomuuden yhteydessä.

Hautapaikkoja on hyvin monenlaisissa ympäristöissä, kuten pelloilla, metsissä ja asuttujen alueiden puistoissa sekä muilla viheralueilla. Ruumishautojen paikat ovat usein hautaamiseen sopivan, helposti kaivettavan ja sadevettä hyvin läpäisevän hiekkaisen ja tasaisen maan yhteydessä. Polttohaudat voivat olla kalliolla ja kivikoissa, mutta myös erilaisilla mineraalimailla. Vedessä hautapaikkoja on esimerkiksi lähteissä ja hylyissä hylyissä. Lisäksi hautauksien jäännöksiä voi löytyä rantavedestä, jos hautapaikka on sortunut esimerkiksi aaltojen kulutuksesta.

Hautapaikoilla ei ole välttämättä mitään maan päälle näkyviä merkkejä hautauksista. Joskus maastossa voi olla havaittavissa matalia pitkänomaisia tai soikeita painanteita ruumishaudan kohdalla. Lisäksi paikalla voi olla erilaisia rakennelmia tai romahtaneiden hautakammioiden synnyttämiä kuoppia. Esihistoriallisten hautojen paikoilla voi olla esimerkiksi hautaröykkiöitä, hautalatomuksia ja kiveyksiä. Historiallisen ajan hautojen paikat on voitu merkitä esimerkiksi viitalla, aidalla, muurilla ja hautakivellä tai muulla muistomerkillä.

Historia ja käyttö

Vainajan hautaaminen on osa yhteisön elämää, joten erilaisia ja eri-ikäisiä hautapaikkoja tunnetaan Suomen alueelta esihistoriallisen ajan alkupuolelta lähtien. Paikkojen valintaan ovat vaikuttaneet erilaiset kulttuuriset, uskomukselliset ja yhteisölliset tekijät. Lisäksi valintaan ovat vaikuttaneet luonnonolosuhteet, kuten maaperä, topografiset piirteet ja saavutettavuus vesi- sekä maareittien kautta. Hyvin usein hautapaikat ovat asutuksen lähellä ja jopa asuinpaikoilla tai välittömästi niiden vieressä.

Hautapaikalle on voitu haudata yksi tai useampia vainajia yksittäin tai yhteishautaan ruumis- ja/tai polttohautauksina. Hautapaikka on voinut syntyä suunnitelmallisesti tai satunnaisesti. Suunnitelmallisesti hautapaikka on valikoitunut esimerkiksi yhteisön tapojen tai lainsäädännön mukaisesti haudattaessa. Satunnainen hautaaminen liittyy yleensä äkilliseen tapahtumaan tai tilapäiseen oleskeluun paikalla tai sen lähellä. Tällaisia ovat esimerkiksi sotilasleireihin, kulkutauteihin ja onnettomuuksiin, kuten haaksirikkoihin, liittyvät hautapaikat.

Hautapaikalla voi olla edelleen vainajia haudattuina, mutta ruumiit on voitu siirtää myös pois. Pysyvät hautapaikat ovat vakiintuneita hautaamisen paikkoja. Ne voivat olla vieläkin käytössä, kuten monet kirkkomaat. Tilapäinen hautapaikka on voinut olla käytössä monen vuosisadan ajan tai vain yhden hautauskerran verran. Tällaisia hautapaikkoja ovat esimerkiksi hautasaaret.

Joskus hautauksia on tehty hautapaikan näkyvissä olevien rajojen ulkopuolelle. Tällaisia ovat esimerkiksi kirkkomaan aidan ulkopuolelle tehdyt rikollisten haudat. Hautapaikkana on käytetty myös kirkkotilaa ja kirkon lattian alapuolta keskiajalta 1800-luvulle1) Kirkkotilassa vainajat on haudattu erilaisiin kappeleihin tai tumbiin2). Kirkon lattian alle on haudattu puolestaan kirkkohautoihin kammio- ja multahautauksina.

1700-luvulta alkaen seurakunnat alkoivat perustaa kirkosta erillisiä hautausmaita. Lisäksi erillisiä hautapaikkoja perustettiin ruukkien, sairaaloiden ja sotilaskasarmien yhteyteen. Kartanoiden ja muiden yksityistilojen maille on myös perustettu sukujen ja yksittäisten merkkihenkilöjen hautapaikkoja. Yksittäisiä hautapaikkoja ja vanhoja hautausmaita voi lisäksi olla puistojen ja muiden viheralueiden yhteydessä.

1900-luvun historiaan liittyvät erilaiset taistelupaikkojen ja vankileirien hautapaikat. Sisällissodan ja toisen maailmansodan jäljiltä on taistelupaikkoihin, teloituksiin ja vankileireihin liittyviä hautapaikkoja. Niiden sijainnista voi kertoa vain muistitieto, mutta osa niistä on myös merkitty maastossa esimerkiksi viitoilla, aidoilla ja/tai muistomerkeillä.

Ajoitus

Hautapaikkoja on esihistoriallisen ajan alusta nykypäivään saakka. Varhaisimmat niistä ajoittuvat kivikauden alkupuolelle mesoliittiselle ajalle noin 8850–5200 eaa.

Levintä

Hautapaikkoja on eri puolilla Suomen aluetta kaupungeissa ja maaseudulla sekä mantereella että saaristossa.

Suojelustatus

Muinaismuistolain mukaan kaikki esihistorialliset haudat ja kalmistot ovat rauhoitettuja kiinteitä muinaisjäännöksiä. Lisäksi rauhoitettuja ovat muinaiset hautapaikat, jotka eivät ole seurakunnan hoidossa olevalla hautausmaalla (ks. tarkemmin Historiallisen ajan kiinteät muinaisjäännökset -julkaisu, sivu 71–81). Kaikkia hautapaikkoja koskee rikoslain (39/1889) hautarauha.

Lähteet

Hautaustoimilaki 457/2003. https://www.finlex.fi/fi/. 12.6.2018
Jokinen, Teppo & Honkala, Liisa 2000. Arkkitehtuurin sanakirja. WSOY.
Muinaismuistolaki (295/1963). https://www.finlex.fi/fi/. 12.6.2018
Niukkanen, Marianna 2009. Historiallisen ajan kiinteät muinaisjäännökset, tunnistaminen ja suojelu. Museoviraston rakennushistorian osaston oppaita ja ohjeita 3.
Suomen evankelis-luterilainen kirkko 2018. Hautaus ja hautapaikka. https://evl.fi/perhejuhlat/hautajaiset/hautaus-ja-hautapaikka. 12.6.2018.
Peltonen, Ulla-Maija 20013. Muistin paikat. Vuoden 1918 sisällissodan muistamisesta ja unohtamisesta. Suomalaisen Kirjallisuuden seuran toimitukisa 894. Suomalaisen Kirjallisuuden Seura.
Rikoslaki 39/1889. https://www.finlex.fi/fi/. 12.6.2018
Sopimus Suomen tasavallan hallituksen ja Venäjän federaation hallituksen välillä yhteistyöstä toisen maailmansodan seurauksena Venäjällä kaatuneiden suomalaisten sotilaiden ja Suomessa kaatuneiden venäläisten (neuvostoliittolaisten) sotilaiden muiston vaalimisessa 96/1992. https://www.finlex.fi/fi/sopimukset/sopsteksti/1992/19920095/19920095_2. 12.6.2018
Talve, Ilmar 1979. Suomen kansankulttuuri. Historiallisia päälinjoja. Suomalaisen Kirjallisuuden Seuran toimituksia 355.
Vuorela, Toivo 1975. Suomalainen kansankulttuuri. WSOY, Porvoo. 4. painos.

Muu kirjallisuus

Gardberg, C. J. 2003 Maan poveen: Suomen luterilaiset hautausmaat, kirkkomaat ja haudat. Schildts Söderströms.
Harva, Unto 1948. Suomalaisten muinaisusko. Porvoo 1948.
Hiekkanen, Markus 2007. Suomen keskiajan kivikirkot. Suomalaisen Kirjallisuuden Seura, Helsinki. Uusi täydennetty, kolmas painos, 2014.
Salo, Kati & Niukkanen, Marianna 2007. Arkeologisten hautakaivausten tutkimusmenetelmät. Museoviraston rakennushistorian osaston raportteja 22.
Suomen Hautaustoimistojen Liitto ry. 1990. Hautauskulttuuri Suomessa. Suomen hautaustoimistoliiton 50-vuotisjuhlakirja. Jyväskylä.

Viitteet

1) esim. Talve 1979: 189–190
2) Jokinen & Honkala 2000: 248
You could leave a comment if you were logged in.
wiki/hautapaikka.txt · Viimeksi muutettu: 2022/12/13 11:52 / Helena Ranta