Käyttäjän työkalut

Sivuston työkalut


Sivupalkki

Arkeologisen kulttuuriperinnön opas

Ajankohtaista
Ohjeet
Seminaarit
Hankekuvaus
Tekijät
Yhteystiedot
Linkit
Artikkelit
Keskustelu

- - - - - - - - - - - - - - - - - - - - - - - -

Aihealueet

Työkalut

wiki:kivikautinen-asuinpaikka


Kivikautinen asuinpaikka

Määritelmä

Yleensä pyyntiväestön käyttämää asuin- tai leiripaikkaa, joka voi olla joko kiinteä perusleiri tai liikkuvaan elämänmuotoon kuuluva tilapäinen asuinpaikka

Kuvaus

Asuinpaikan sijainnin ja luonteen määrittelee pitkälti sen asukkaiden harjoittama elinkeino. Siksi pyyntiväestön asuinpaikat sijaitsivat yleensä vesistöjen lähellä, erityisesti järvien rannoilla ja meren rantojen jokisuiden alueilla. Asuinpaikat olivat pyyntialueiden lähellä ja toisaalta makean veden äärellä.1)

Myöhemmin kivikaudella karjanhoito ja varhainen maanviljelys saattoivat määrittää asuinpaikan sijainnin uudelleen. Karjanhoidon myötä alettiin suosia hieman kauempana rannoista olevia alueita, joilla oli niittyjä karjan laiduntamiseen. Esimerkiksi vasarakirveskulttuurin aikana yleistyi asuinpaikan sijoittuminen pienen puron ja niittyalueen läheisyyteen.

Tavallisin kivikautisen asuinpaikan tuntomerkki ovat paikalta saadut löydöt. Kivikautisen asuinpaikan kulttuurikerroksessa on yleensä jonkin verran asuinpaikan toiminnoissa syntynyttä jätettä ja asukkailta paikalle jääneitä esineitä. Tavallisimpia työstöjätteitä ovat erilaiset kivimateriaalit, kuten kvartsi-, pii-, porfyyri- ja liuskeiskokset. Palaneet luun palat ovat myös tavallisia löytöjä kivikautisella asuinpaikalla. Keramiikan käyttöön oton myötä varsin tavallisia asuinpaikkalöytöjä alkavat olla myös saviastian palat. Löytömateriaalia saattaa tulla esiin tarkoituksella tehdystä koekuopasta, mutta varsin tavallisesti myös maan pinnan rikkoonnuttua muulla tavalla. Usein kivikautinen asuinpaikka paljastuu peltoalueelta, metsänuudistusalueelta tai vaikka hiekkakuopan rikottua asuinpaikkakerrosta.

Yhdessä jätemateriaalin ja esineiden kanssa kivikautisen asuinpaikan maaperä muodostaa ns. kulttuurikerroksen, joka voi joskus olla voimakkaastikin asuinpaikan eri aktiviteettien värjäämää. Se sisältää tavallisesti myös runsaasti pieniä hiilipartikkeleita merkkinä tulenpidosta. Todennäköisesti kulttuurikerroksen eli likamaan joskus ”rasvainen” koostumus johtuu asuinpaikalla käsitellyistä ja sinne maatuneista orgaanisista aineista, kuten ruoantähteistä, ulosteista ja erilaisista työstöjätteistä. Joillakin kohteilla kulttuurikerroksen voi havaita koekairauksessa, lapionpistossa, tienleikkauksessa tai vaikkapa hiekkakuopan seinämässä.

Kulttuurikerroksen lisäksi kivikautisella asuinpaikalla on joskus kiinteitä rakenteita. Näistä tavallisimpia ovat asumuksen pohjat, tulisijat ja haudat. Asumuksen pohja voi erottua arkeologisella kaivauksella likamaa-alueena ja löytöjen keskittymänä esimerkiksi tulisijan ympärille. Suomesta tunnetaan kuitenkin useita tuhansia vielä maan pinnallekin näkyvää asumuspainannetta, jotka ovat osittain maahan kaivetun asumuksen pohjia. Tällaiset asumuspainanteet ovat yleensä 6–10 metriä halkaisijaltaan, mutta suurempia ja pienempiä tunnetaan myös. Asumuspainanteita on eniten Pohjanlahden muinaisella rannikkoseudulla suurten jokien vanhoilla suistoalueilla.2)

Tulisija voi olla yksinkertainen nuotionpaikka ja näkyä kaivauksella pelkkänä nokiläikkänä. Helpommin tunnistettavia ovat kivetyt kuoppaliedet, joissa kiviä on käytetty varaamaan lämpöä kiukaan tapaan. Joskus kuoppalieden kuoppa on nykyäänkin vielä näkyvissä maan pinnalle.

Suurimmilla asuinpaikoilla (Vantaa Jönsas, Simo Tainiaro) on jo esikeraamisessa ja erityisesti kampakeraamisessa vaiheessa myös ruumishautoja, yleensä punamultahautoja, tai kokonaisia kalmistoja (esim. Laukaa Hartikka, Taipalsaari Vaateranta). Käytäntö on jatkunut nuorakeraamiseen kulttuurivaiheeseen saakka (Vantaa Jönsas).

Historia ja käyttö

Kivikautisia asuinpaikkoja on saatettu käyttää satojen vuosien ajan. Yleensä kuitenkin oletetaan, että asuinpaikka on ollut kerrallaan käytössä vain lyhyehkön ajan ja hyvälle pyyntipaikalle on palattu aina uudestaan. Asumuspainanteiden ilmentämät kuoppatalot ovat kuitenkin niin suuritöisiä kiinteitä rakenteita, että voidaan olettaa niiden olleen pidempiaikaisia asumuksia.

Ajoitus

Kivikausi ajoittuu Suomessa noin 8900–1500 eaa., mutta vielä pronssikaudella ja varhaisella rautakaudella on ”kivikautistyyppisiä” pyyntiväestön leiripaikkoja. Näissä tosin löytömateriaalin koostumus on hieman erilaista kivikautisiin kohteisiin verrattuna eikä esim. kiveä käytetty enää esineiden raaka-aineena juurikaan rautakaudella.

Levintä

Kivikautisia asuinpaikkoja tunnetaan kaikkialta Suomesta. Asuinpaikan edellytyksenä on kuitenkin aina ollut makean veden saanti. Asuinpaikkoja on siis joko entisten tai nykyisten vesistöjen rannoilla. Tilapäisiä leiripaikkoja tai muita toimintapaikkoja on saattanut olla muuallakin, esim. tähystyspaikkoja korkeiden mäkien lakialueilla. Viimeksi mainituista kohteista tunnetuin lienee Hollolan Kapatuosianmäki.

Suojelustatus

Kivikautiset asuinpaikat ovat muinaismuistolain rauhoittamia kiinteitä muinaisjäännöksiä.

Lähteet

Huurre, Matti 1990. 9000 vuotta Suomen esihistoriaa (4. painos). Otava. Helsinki.
Mökkönen, Teemu 2011. Studies on Stone Age Housepits in Fennoscandia (4000–2000 calBC). Changes in ground plan, site location, and degree of sedentism. Helsinki.

Muu kirjallisuus

Ailio, Julius. 1909. Die Steinzeitlichen Wohnplatzfunde in Finland I–II. Helsingfors.

Viitteet

1) Huurre 1990
2) Mökkönen 2011
You could leave a comment if you were logged in.
wiki/kivikautinen-asuinpaikka.txt · Viimeksi muutettu: 2017/04/12 15:21 / Helena Ranta