Käyttäjän työkalut

Sivuston työkalut


Sivupalkki

Arkeologisen kulttuuriperinnön opas

Ajankohtaista
Ohjeet
Seminaarit
Hankekuvaus
Tekijät
Yhteystiedot
Linkit
Artikkelit
Keskustelu

- - - - - - - - - - - - - - - - - - - - - - - -

Aihealueet

Työkalut

wiki:punamultahauta


Punamultahauta

Määritelmä

Hautarakenne, jonka keskeinen tuntomerkki on punamullan (rautapitoinen savimaa) käyttö

Kuvaus

Punamultahaudoille on tyypillistä niiden sijainti kivikautisella asuinpaikalla tai sen välittömässä läheisyydessä1). Hautoja on löydetty sekä yksittäisinä hautarakenteina että usean haudan kalmistoina2). Haudat ovat pääasiassa ruumishautauksia, joiden lisäksi Taipalsaaren Vaaterannan kalmistosta on tutkittu punamultakuoppaan asetettu polttohautaus3). Haudoista ei useinkaan tunneta jälkiä maanpäällisistä rakenteista, joten ne löytyvät usein yllättäen joko maankäyttöhankkeissa tai toista muinaisjäännöstä tai -ryhmää tutkittaessa4).

Punamultahaudat tunnistetaan arkeologisissa tutkimuksissa tummina tai punamullan värjääminä, useimmiten muuta kulttuurikerrosta syvemmäksi ulottuvina läikkinä, joiden maa-aines saattaa olla ympäröivää maannosta pehmeämpää tai tahmeampaa5). Haudat ovat kooltaan keskimäärin noin 200 x 100 senttimetriä, ja ne on kaivettu noin 70 senttimetrin syvyyteen, joskin niiden koko vaihtelee noin metrin mittaisista mahdollisista lapsenhaudoista yli kolmen metrin mittaisiin joukkohautoihin6). Punamultaa on haudoissa keskimäärin noin 30 senttimetrin kerros7). Se ei kuitenkaan aina kata koko hautakuoppaa, vaan on joissain tapauksissa vain muutaman sentin kerroksena haudan pohjalla, vainajan päällä8).

Koska palamaton luuaines ei säily Suomen happamassa maaperässä, on punamultahautauksen tunnistaminen vaikeaa. Noin kymmenestä hautakohteesta on löydetty ihmisluiden fragmentteja, joiden avulla rakenteet on ollut mahdollista tunnistaa haudoiksi9). Rakenteet, joissa ei ole luuainesta, on tunnistettu hautauksiksi kokonsa, muotonsa, punamullan käytön ja hauta-antimiksi sopivan löytöaineiston perusteella10).

Orgaanisen aineksen puutteen vuoksi punamultahaudoista on saatu vain harvoin radiohiiliajoituksia, ja suurin osa punamultahaudoista on tästä syystä ajoitettu esinetypologian perusteella11). Yllättäen muutamalta kohteelta saadut radiohiiliajoitukset ovat myös olleet ristiriidassa muun arkeologisen todistusaineiston kanssa12), jonka vuoksi niitä on pidetty myös jollain tapaa vääristyneinä13).

Mikäli haudassa ei ole ollut ajoitettavaa löytömateriaalia, on hauta ajoitettu epäsuorasti läheisen asuinpaikan mukaan14). Tämä on kuitenkin ongelmallista, sillä asuinpaikka ja hauta eivät välttämättä kuulu samaan käyttövaiheeseen15).

Historia ja käyttö

Punamultahaudat ovat melko nuori muinaisjäännösryhmä Suomen arkeologisessa aineistossa. Vaikka kivikautisilla asuinpaikoilta havaittujen punamultaläikkien ja hautojen välistä yhteyttä onkin pohdittu 1920-luvulta lähtien, pystyttiin ”rikaslöytöiset punamaakuopat” tunnistamaan kivikautisiksi haudoiksi vasta 1950-luvun lopulla Euran Kolmhaaran punamultakalmistosta löytyneiden ihmisluufragmenttien myötä. Samalla hautojen keskeiseksi tuntomerkiksi nostettiin punamullan käyttö.16)

Suomesta on löydetty noin 60 mesoliittisen kivikauden loppuun (6800–5200 eaa.) ja neoliittiselle (5200–1900/1700 eaa.) kivikaudelle ajoittuvaa punamultahautaa tai -kalmistoa17). Punamullan lisäksi hautojen löytöaineistoon kuuluvat erilaiset kiviesineet ja -iskokset, joiden lisäksi niissä on oletettavasti ollut myös orgaanisesta aineksesta työstettyjä esineitä18). Erityisesti tyypillisen kampakeraamisen ajan (3900-3500 eaa) haudoista on löydetty paljon meripihka-, pii- ja liuske-esineitä19). Onkin oletettavaa, että näillä materiaaleilla on ollut keskeinen rooli neoliittisen kivikauden hautarituaalissa20).

Vaikka punamultahautauksia kutsutaan yleisesti yksinkertaisiksi kuoppahautauksiksi, on haudoista silti löydetty jälkiä tulenpidosta, kivi- ja puurakenteista, ruokauhreista ja kuolinnaamioista. Onkin syytä todeta, etteivät punamultahaudat ja niihin liittyvät hautaustavat ole niin yksiselitteisisä kuin nimityksen käyttö antaa ymmärtää.21)

Ajoitus

Kivikausi

Levintä

Koko Manner-Suomi Tervolasta etelään

Suojelustatus

Esihistorialliset haudat ovat muinaismuistolain rauhoittamia kiinteitä muinaisjäännöksiä.

Lähteet

Ahola Marja 2016. Tracing Neolithic Funerary Practices from Finnish Ochre Graves – A case Study from Kukkarkoski Comb Ware burial ground. Julkaisussa Honkasalo, M-L & Koski, K. & Kanerva, K. (toim.): Theme issue: Images of Afterlife: 23–41. Thanatos vol 4, 2/2015. https://thanatosjournal.files.wordpress.com/2016/01/thanatos-vol-4-issue-2-20152.pdf (Luettu 1.3.2016)
Edgren, Torsten 1966. Jäkärlä-gruppen. En västfinsk kulturgrup under yngre stenåldern. Suomen Muinaismuistoyhdistyksen Aikakauskirja 64. Weilin+Göös, Helsinki.
Edgren Torsten 1984. Kivikausi. Julkaisussa Laaksonen, Eero & Pärssinen, Erkki & Sillanpää, Kari J. (toim.): Suomen historia I: 19–97. Weilin+Göös, Espoo.
Edgren Torsten 1993. Den förhistoriska tiden. Julkaisussa Norrbäck, M. (toim.): Finlands historia I: 6–270. Weilin+Göös, Espoo.
Edgren Torsten 1999. Alkavan rautakauden kulttuurikuva Länsi-Suomessa. Julkaisussa Fogelberg, Paul (toim.): Pohjan poluilla. Suomalaisten juuret nykytutkimuksen mukaan: 311–333. Finska vetenskaps-societeten, Helsinki.
Edgren Torsten 2006. Kolmhaara reconsidered. Some new observations concerning Neolithic burial practice in Finland. Julkaisussa Larsson, L. & Zagorska, I. (toim.): Back to the Origin. New research in the Mesolithic-Neolithic Zvejnieki cemetery and environment, Northern Latvia: 327–336. Almqvist & Wiksell International, Stockholm.
Halinen, Petri 1999. Burial Practises and the Structure of Societies during the Stone Age in Finland. Julkaisussa Huurre, Matti (toim.): Dig it all. Papers dedicated to Ari Siiriäinen: 173–179. The Finnish Antiquarian Society & The Archaeological Society of Finland, Helsinki.
Katiskoski, Kaarlo 2003. Cemetery and the dwelling site Vaateranta in Taipalsaari, southeastern Finland. Suomen Museo 110 (2003): 81–125.
Kukkonen, I.T. & Miettinen, M. & Julkunen, A. & Mattson A. 1997. Magnetic Prospecting of Stone-Age Red Ochre Graves With a Case Study from Laukaa, Central Finland. Fennoscandia archaeologica XIV: 3–22.
Lappalainen, Marja 2007a. Hautarituaali ja kuolemankulttuuri Suomen neoliittisella kivikaudella. Rituaalimaisema, kollektiivinen muisti ja kuoleman materiaalinen kulttuuri Laitilan Nästinristin, Liedon Kukkarkosken ja Laukaan Hartikan kalmistoissa, Pro gradu -tutkielma, Helsingin yliopisto, Historian ja kulttuurientutkimuksen laitos, arkeologia.
Lappalainen, Marja 2007b. Punamullan pauloissa. Kivikauden hautatutkimuksen tutkimushistoria Suomessa. Muinaistutkija 3/2007: 2–19.
Lehtosalo-Hilander, Pirkko-Liisa 1973. Ruumishautakaivaukset. Julkaisussa Purhonen, Paula & Söyrinki, Leena (toim.), Arkeologin kenttätyöt: 141–170. Gaudeamus.
Miettinen, Mirja 1992. Laukaan Hartikan kivikautinen kalmisto. Keski-Suomi 19: 8–23.
Mökkonen, Teemu 2013. Stone setting filled with red ochre from the Keelaharju site, northernmost Baltic Sea region: A Stone Age grave in the context of north European burial traditions. Fennoscandia archaeologica XXX: 13-36.
Purhonen, Paula 1980. Jönsaksen punamultahaudat – vanhimmat Suomesta tunnetut hautaukset? Hako, J. (toim.), Helsingin pitäjä 1980: 7–15. Vantaa-Seura – Vandasällskapet ry, Vantaa.
Purhonen, Paula 1998. Kristinuskon saapumisesta Suomeen: uskontoarkeologinen tutkimus. Suomen Muinaismuistoyhdistyksen Aikakauskirja 106. Helsinki.
Räihälä, Oili 1996. A Comb Ware House in Outokumpu Sätös. Some remarks on the application of ceramic typologies. Julkaisussa Kirkinen, Tuija (toim.) Pithouses and potmarkers in eastern Finland: 89–117. Helsinki papers in archaeology no. 9.
Räty, Jouko 1995. The Red Ochre Graves of Vaateranta in Taipalsaari. Fennoscandia archaeologica XII: 161–170.
Salo, Kati 2015. Osteologinen analyysi Manner-Suomen kivikautisista ihmisluista 15.3.2015. Tutkimusraportti Museoviraston arkistossa.
Schulz, Eeva-Liisa 1999. Red Ochre Grave at Äkälänniemi in Kajaani, North Finland. Julkaisussa Huurre, Matti (toim.): Dig it all. Papers dedicated to Ari Siiriäinen: 219–224
Schulz, Eeva-Liisa 2006. Joroisten Kanavan radiohiiliajoitukset. Julkaisussa Pesonen, Petro & Mökkönen, Teemu (toim.) Arkeologia ja kulttuuri. Uutta kivikauden tutkimuksessa. Arkeologipäivät 2005: 120–138.
Torvinen, Markku 1979. Liedon Kukkarkosken kivikautinen kalmisto. Suomen museo 82: 37–80.
Vikkula, Anne 1986. The Stone Age Graves of the Nästinristi Site in Laitila, SW Finland. Suomen museo 94: 37–80.

Viitteet

1) Edgren 1993: 61; Kukkonen et al. 1997: 4
2) Edgren 1984: 48
3) Räty 1995; Katiskoski 2003
4) , 8) Kukkonen et al. 1997: 4
5) Lehtosalo-Hilander 1973: 143, 165
6) , 7) Lappalainen 2007a, liite 3
9) ks. Salo 2015
10) , 19) Edgren 1966: 97–106; Halinen 1999: 173–174
11) , 14) Lappalainen 2007b: 4
12) ks. Edgren 1999; Schulz 1999
13) Mökkönen 2013: 32; Schulz 2006: 136
15) ks. esimerkiksi Räihälä 1996
16) Edgren 1966: 97
17) (Lappalainen 2007b: liite 1
18) Edgren 1984: 23; Halinen 1999: 173
20) Ahola 2016: 28
21) Ahola 2016; Edgren 1966: 90–96; 1984: 48; 2006; Katiskoski 2003; Miettinen 1992: 13; Purhonen 1980; Purhonen 1998: 27–31; Torvinen 1979; Vikkula 1986: 12.
You could leave a comment if you were logged in.
wiki/punamultahauta.txt · Viimeksi muutettu: 2017/05/08 11:04 / Helena Ranta