Käyttäjän työkalut

Sivuston työkalut


Sivupalkki

wiki:mäkitupa


Mäkitupa

Määritelmä

asumista varten tilalta vuokrattu pieni maa-alue

Kuvaus

Pääosa maastossa olevista mäkituvista on todennäköisesti vasta 1800-luvun lopulta tai 1900-luvun alusta. 1800-lukua vanhemmat mäkituvat ja muut tilattoman väestön autioituneet asumat ovat historiallisten lähteiden vähyyden vuoksi lähes puhtaasti arkeologisia kohteita. Mäkitupia ei kuitenkaan ole toistaiseksi otettu arkeologissa inventoinneissa järjestelmällisesti huomioon, koska ne ovat historiallisten lähteiden kautta vaikeasti tavoitettavissa.

Koska mäkituvilla ei ole ollut samanlaista sidosta maanviljelyyn ja omiin peltoihin kuin tiloilla ja torpilla, on niiden rakennuspaikkojen valinta ollut vapaampaa. Mäkitupia on sekä kylien tonttimaiden reunoilla olevilla peltojen ja niittyjen ympäröimillä yhteismailla, kylään johtavien teiden varsien jättömailla ja hiukan kauempana kylien yhteismetsissä. Mäkitupia on perustettu myös isojaossa ja uusjaossa tyhjenneille kylien tonttimaille. Arkeologisina kohteina ja historiallisin asuinpaikkoina mäkitupia on todennäköisesti vaikea erottaa pienemmistä torpista. Mäkituvat ovat usein olleet pieniä yksihuoneisia tupia. Mäkituvista saattaa olla jäljellä kuoppia, kivijalkoja, maavalleja, multapenkkejä, kulmakiviä ja uunien tai kiukaiden jäännöksiä. Mäkitupien seinät on voitu myös perustaa suoraan maanpäälle. Mäkitupien ympärillä voi olla myös asutuksesta kertovia ruoka-, hyöty- ja koristekasveja. Tonttimaiden laidoilla olevat pienet rakennuksen pohjat ja kuopparakennukset voivat eräissä tapauksissa olla tilojen talousrakennusten sijasta mäkitupia.1)

Osa mäkituvista on rakennettu mäenrinteeseen kaivettuihin kuopanteisiin (vrt. maapirtit/jordstuga, kuoppatalot/jordkula, saamelaisten kammit)2). Kyse on varsin yksinkertaisesta ja arkaaisesta rakennustavasta. Tällaisten kuoppa mäen rinteessä -mäkitupien tai maapirttien määrästä Suomessa ei ole käytettävissä tutkimustietoa3). Kuoppiin tehtyjä asuinrakennuksia on kuitenkin käytetty Suomessa vielä 1900-luvun alkupuolella4). On ilmeistä, etteivät arkeologit ole vielä tunnistaneet rakennetyyppiä, joka päällisin puolin tarkasteltuna saattaa muistuttaa rinteessä olevaa maakellaria, saunaa tai jopa tervahautaa. Erona näihin on kuitenkin saunaa lukuun ottamatta kuopassa tai sen seinustalla oleva tulisijan/kiukaan jäännös.5)

Historia ja käyttö

Suomessa mäkitupa-nimitystä käytetään melko vapaasti kaikenlaisista maaseudulla olleista vuokra-asumiseen tarkoitetuista pikkutuvista, -pirteistä ja -mökeistä. Tarkkaan ottaen mäkitupa tai mäkitupa-alue oli ensisijaisesti pelkäksi asuntotontiksi vuokrattu alue, joka oli liian pieni päätoimiseen maanviljelyyn6). Mäkitupien asukkaita kutsutaan yleensä mäkitupalaisiksi (sv. backstugusittare), mutta niin mökkien kuin niiden asukkaidenkin nimitykset vaihtelevat alueittain (esim. mäkimökkiläiset, mökkiläiset, mökki, töröpirtti, populi). Mäkitupalaiset kuuluivat torppareiden lailla maaseudun tilattomaan eli maata omistamattomaan väestöön. Mäkitupalaiset olivat usein maaseudun palkollisia, ja heillä oli tärkeä tehtävä käsityöläisinä ja kiireisien aikojen työvoimareservinä7).

Mäkituvat mainitaan vuoden 1739 palkollissäännössä8). Mäkitupalaitos sisällytettiin Ruotsin valtakunnan lainsäädäntöön vuonna 17629). Mäkitupia on kuitenkin ollut Ruotsissa jo 1600-luvun alkupuolella ja joitakin niistä on merkitty 1600-luvun maakirjakartoille10). Myös Suomesta tunnetaan joitakin 1600-luvun kartoille merkittyjä (mäki)tupia 11). Mäkitupalaitos lakkautettiin Suomessa 17. heinäkuuta 1918 hyväksytyllä torpparilailla (135/1918)12).

Varsinaisten mäkitupien määrä alkoi kasvaa Suomessa vasta 1800-luvun puolen välin jälkeen13). Tilatonta väestöä asumuksineen on kuitenkin ollut maaseudulla jo keskiajalla, ellei jopa rautakauden lopulla. Raja mäkitupien ja torppien välillä on usein häilyvä. Esimerkiksi 1700-luvun asiakirjoista löytyy torppia ilman maata tai kylvöä (”torpare utan utsäde”)14). Mäkitupalaisia on kutsuttu myös maattomiksi torppareiksi15).

Mäkitupia ja muita tilattoman väestön asuinpaikkoja ei Suomessa yleensä ole merkitty tai ainakaan eritelty 1600- ja 1700-lukujen kartoille. Ne näkyvät kuitenkin esimerkiksi isojakokartoilla usein nimeämättöminä rakennusryhminä.16) Monia 1800-luvun ja 1900-luvun alun mäkitupa-alueita ja yksittäisiä mäkitupia on säilynyt nykyaikaan saakka. Hyvä esimerkki talonpoikaiskylän vanhalla tonttimaalla sijaitsevasta mäkitupa-alueesta on Porvoon Ilolan kylän Postimäki. Mäkitupamaista asutusta on 1800-luvun lopulla ja 1900-luvun alussa myös kaupunkien ja muiden asutustaajamien, kuten kirkonkylien ja teollisuusalueiden, yhteydessä.17)

Ajoitus

1600-luku–1900-luku.

Mäkitupalaitos virallistettiin vuonna 1762 ja lakkautettiin vuonna 1918. Maaseudun tilaton väestö on saattanut asua vastaavanlaisissa pikkumökeissä ja maapirteissä jo keskiajalla. Varmuutta asiasta ei kuitenkaan ole, sillä tilaton väestö alkaa näkyä historiallisissa lähteissä kattavammin vasta 1600-luvulta lähtien.

Levintä

Suomen historialliset peltoviljely- ja teollisuusalueet. Vastaavankaltaisia vähäväkisten asumia on myös tämän alueen ulkopuolella.

Suojelustatus

Autioituneet 1750-lukua vanhemmat mäkituvan paikat ovat muinaismuistolain rauhoittamia kiinteitä muinaisjäännöksiä. Ks. Maaseudun historiallisten asuinpaikkojen inventointiohje 2015 (5.5.2015), sivu 6.

Lähteet

Förvaltningshistorisk ordbok. http://fho.sls.fi/
Lähde, Heikki K. 2007. Isojako ja torpparijärjestelmät. Maanmittaus 82:2 (2007).
Nationalencyklopedin, backstuga
Niukkanen, Marianna 2009. Historiallisen ajan kiinteät muinaisjäännökset, tunnistaminen ja suojelu. Museoviraston rakennushistorian osaston oppaita ja ohjeita 3.
Rasila, Viljo 2003. Torpparijärjestelmä. Julkaisussa Rasila, Viljo & Jutikkala, Eino & Mäkelä-Alitalo, Anneli (toim.): Suomen maatalouden historia 1. Perinteisen maatalouden aika: esihistoriasta 1870-luvulle. Suomalaisen Kirjallisuuden Seuran Toimituksia 914:1. Helsinki.
Suhonen, V.-P. 2016. Maaseudun asutuksen todellinen marginaali – tilattoman väestön mäkituvat Helsingin pitäjässä. SKAS 4/2015.
Welinder, Stig (toim.) 2007. Torpens arkeologi. Stockholm, Riksantikvarieämbetet.
Wilmi, Jorma 2003. Palkolliset ja tilaton väestö. Julkaisussa Rasila, Viljo & Jutikkala, Eino & Mäkelä-Alitalo, Anneli (toim.): Suomen maatalouden historia 1. Perinteisen maatalouden aika: esihistoriasta 1870-luvulle. Suomalaisen Kirjallisuuden Seuran Toimituksia 914:1. Helsinki.

Muu kirjallisuus

Viitteet

1) , 3) , 5) , 16) Suhonen 2016.
2) Nationalencyklopedin, backstuga, jordstuga
4) Ks. esim. Museoviraston kuvakokoelmat kuva KK1178:745.
6) Rasila 2003: 368.
7) , 13) , 15) Niukkanen 2009.
8) Palkollisääntö 1739 Förnyad Legohjons Stadga, Den 21. Augustii 1739 2 & 3 §
9) Kongl. Maj:ts Förordning, at Jordägare och Hemmansbrukare å Landet måge för gifte Legohjon å sine ägor upbygga Backstugor och Boningsrum 1762.
10) Nationalencyklopedin, backstuga; Lärkersholm Backstuga
11) Esim. Knappsby; Knappsby och Svartå bruk: karta med beskrifning 1689-1689, Kansallisarkisto MH B16:21/1-2; Garpgård; Segersby hemman, karta med beskrifning (ogiltig) 1694-1694, Kansallisarkisto B36:14/1
12) Suomen asetuskokoelma 1918, n:o 135.
14) Rasila 2003: 377.
17) Esim. Turun Vähä-Heikkilä.
You could leave a comment if you were logged in.
wiki/mäkitupa.txt · Viimeksi muutettu: 2023/02/03 09:57 / Veli-Pekka Suhonen