Käyttäjän työkalut

Sivuston työkalut


Sivupalkki

Arkeologisen kulttuuriperinnön opas

Ajankohtaista
Ohjeet
Seminaarit
Hankekuvaus
Tekijät
Yhteystiedot
Linkit
Artikkelit
Keskustelu

- - - - - - - - - - - - - - - - - - - - - - - -

Aihealueet

Työkalut

wiki:paja


Paja

Määritelmä

Metalliesineiden valmistus- tai korjailupaikka

Yleensä pajalla tarkoitetaan rakennusta tai paikkaa, jossa on ahjo ja alasin sekä työvälineistöä metalliesineiden valmistusta, työstöä ja korjailua varten.

Kuvaus

Pajanpaikkoja löytyy yleensä asutuksen läheisyydestä. Tulipaloriskin takia pajaa ei kuitenkaan välttämättä ole sijoitettu aivan asuinrakennusten läheisyyteen, vaan hiukan kauemmas asutuksen laidalle. Pajoja on löytynyt sekä maaseudun asuinpaikoilta että asutuskeskuksista, linnavuorilta sekä linnoista. Historiallisista lähteistä mahdollisista pajanpaikoista voivat antaa viitteitä esimerkiksi talonnimet, kuten Uudeltamaalta Voutilasta, Martinkylästä ja Sipoosta löytyvä Smeds (smes) ja Riipilän Seppälä (seppälä ~ seppelä)1). Sepän töitä on todennäköisesti tehty kaikilla asuinpaikoilla jonkin verran, vaikkeivät historialliset lähteet pajatoimintaan tai ammattiseppään esimerkiksi kylässä viittaisikaan.

Selvin merkki pajan paikasta on pajakuona ja hiiltynyt maa, jotka useimmiten ovat keskittyneet melko suppealle alalle. Tosin esimerkiksi peltokohteilla kyntö on saattanut levittää ainekset laajemmalle alalle. Pajan paikkoja on myös siivottu pajatoiminnan jälkeen ja kuonaa siirretty tai levitetty kauemmas.

Pajan paikalla saattaa havaita rakennuksen jäänteitä, kuten kivijalkoja (ks. rakennuksenpohja). Usein pajarakenteet ja löydöt ovat tulleet esiin vasta arkeologissa kaivauksissa, maan päälle erottuvien rakenteiden alta. Havaitut rakenteet voivat olla kevyitä, mahdollisesti osittain purettuja tai tulipaloissa tuhoutuneita.2)

Useammilla keskiaikaisilla kylätonteilla on havaittu viitteitä pajatoiminnasta, mutta selkeitä pajarakenteita ei kaivauksissa ole tunnistettu. Yleensä pajaan liittyy tulisija eli ahjo, joten sen jäänteet voivat erottua maan pinnalle (ks. tulisija). Ahjoon ei välttämättä tarvitse liittyä rakennusta, vaan se voi olla taivasalla. Ahjoissa on saatettu käyttää savea esimerkiksi seinärakenteissa tai joihinkin ahjoihin liittyvien tulipesäkuoppien vuorauksessa, joten kovassa kuumuudessa palanut, mahdollisesti osittain kuonaantunut savitiiviste voi olla merkki ahjosta. Pajan ahjon läheisyydessä on yleensä jätekuoppa tai -kuoppia, jossa on tyypillisesti ainakin kuonaa ja hiiltä. Kuoppia on voitu käyttää palkeidensäilytyspaikkoina, mutta palkeiden paikkaan voi liittyä myös kivistä tehtyjä rakenteita tai suojia. Palkeiden käytöstä tai ilman johtamisesta ahjoon kertovat myös kaarevat painanteet rakenteeseen liittyvässä savitiivisteessä tai kuonassa. Pajan läheisyydesssä voi olla lisäksi savivarastoja yms., joita pajatoimintaan tarvitaan, sekä kuonakasoja. Myös alasimen paikka tai alasinkivi saattaa löytyä pajan läheisyydestä.3)

Useita pajakohteita on tunnistettu myös löytöaineiston perusteella, eli paikalta voi löytyä sepän välineistöä, kuten upokkaita, valinmuoteja, pihtejä, vasaroita, hiililapioita, tai esineiden teelmiä ja raaka-ainemetallia, kuten rautaharkkoja.4) Pajakuonaa saattaa löytyä huomattavia määriä ja esimerkiksi jätekuopista otettuista maanäytteistä on havaittu pieniä ns. kuonahelmiä, jotka ovat raudan takomisesta syntynyttä jätettä.

Historia ja käyttö

Metallista on valmistettu esineitä maassamme jo kivikaudelta lähtien, mutta silloin pehmeän kuparin työstö tehtiin kylmätakomalla. Varhaismetallikaudella esineitä on jo valmistettu sulattamalla metalli savisissa tai kivisissä upokkaissa hiilillä ja kaatamalla sula metalli muotteihin, mistä kertovat Suomesta löytyneet upokkaiden ja muottien kappaleet.5) Pohjois- ja Itä-Suomessa varhaisimmat todisteet raudanpelkistyksestä ovat 200–300-luvuilta eaa. Suunnilleen samanaikaisilta rannikon asuinpaikoilta ja hautaröykkiöistä on löytynyt raudan käsittelyyn viittaavaa rautakuonaa.6) Rautakaudelle ja keskiajalle ajoittuvia, selkeästi raudankäsittelyyn liitettäviä kohteita tunnetaan Suomesta toistaiseksi melko vähän. Pienimuotoisesta raudantuotannosta ja esineiden valmistuksesta on kuitenkin merkkejä. Idässä on harjoitettu jopa laajempimittakaavaista raudan talonpoikaistuotantoa 1400–1500-luvulla.7) Metalliesineitä on valmistettu kotitarvekäyttöön todennäköisesti esihistorialliselta ajalta saakka. Keskiajalla rautaa oli enemmän saatavilla ja raudan kulutus myös kasvoi, joten esineitä valmistettiin oletettavasti entistä enemmän asuinpaikkojen läheisyydessä.

Ensimmäinen, mahdollisesti ristiretkiaikainen paja kaivettiin jo vuonna 1888 Räisälän Hovisaaren tonttimäellä.8) Ristiretkiajan ja keskiajan taitteeseen ajoittuvilta Janakkalan Viralan, Hämeenlinnan Varikonniemen ja Raision Ihalan asuinpaikoilta on löydetty mahdollisia ahjoja ja metallinkäsittelyyn viittaavaa aineistoa.9) Keskiaikaisia pajoja tunnetaan ainakin Uudeltamaalta. Vantaan Gubbackassa on kaivettu 1000–1200-luvulle ajoittuva paja10) ja samanaikainen on Inkoon kirkon vierestä kaivettu kuoppatalo, joka voisi olla paja11). Hiukan myöhempi tutkittu kohde on myöhäiskeskiaikainen Inkoon Orsin paja. Myös useilta muilta Uudenmaan tutkituilta kylätonteilta on löytynyt viitteitä rautaesineiden valmistuksesta ja korjailusta, vaikkei selkeitä pajarakenteita ole paikannettu tai tunnistettu. Turussa on kaivettu Mätäjärven korttelissa myöhäiskeskiaikainen sepän paja ja kirjalliset lähteet mainitsevat muutamia seppiä.12) Porvoon Isolinnanmäellä jo 1800-luvun lopulla kaivetun, oletettavasti keskiaikaisen rakenteen jäänteet on tulkittu löytöaineiston perusteella pajaksi.13)

Keskiajan ja uuden ajan linnoissa tai niiden lähiympäristössä on ollut omat pajansa mm. aseiden valmistusta varten ja sepän toimiin pääsee jonkin verran käsiksi linnoihin liittyvien historiallisten lähteiden, kuten voudintilien kautta14). Uudelle ajalle tultaessa historiallisista lähteistä ja perimätiedon kautta voi saada hiukan enemmän tietoa sepistä ja heidän työskentelypaikoistaan, mutta maastossa pajarakenteiden paikantaminen saattaa olla nuoremmillakin kohteilla vaikeaa. Joitakin historialliselle ajalle ajoittuvia pajoja on paikannettu arkeologisissa inventoinneissa eri puolilta Suomea, mutta usein kohteiden ajoitus on jäänyt epävarmaksi.

Ajoitus

Rautakausi – nykyaika (ainakin 300 eaa. – 1900-luku).

Levintä

Koko Suomi

Suojelustatus

Pajat liittyvät kylänpaikkoihin, torppiin, kartanoihin tms. ja suojelu määräytyy pääkohteen mukaan.

Lähteet

Aspelin, J.E. 1886. Uusi Suometar 1886 nr. 161.
Haggrén, Georg 2015. Teollisuuden ensi askeleet. Julkaisussa Haggrén Georg & Halinen, Petri & Lavento, Mika & Raninen, Sami & Wessman, Anna: Muinaisuutemme jäljet. Suomen esi- ja varhaishistoriaa kivikaudelta keskiajalle. Gaudeamus.
Haggrén, Georg & Terävä, Elina 2016. Porvoo, Iso Linnamäki, Pikku Linnamäki, Maari. Koekaivauskertomus Museoviraston arkistossa.
Harjula, Janne & Hiekkanen Markus 2006. Crafts in the Town of Turku from the 13th to the 18th century. Lübecker Kolloquium zur Stadtarchäologie im Hanseraum V: das Handwerk: 521–537.
Heinonen, Tuuli 2012. Gubbackan paja – varhaista raudankäsittelyä Uudellamaalla. Julkaisussa Russow, Erki (toim.): Padise ja Vantaa. Keskiajan silta Padisen ja Vantaan välillä: 291–304. Padise Vallavalitsus ja Vantaan kaupunki/historiatoimikunta. Padise.
Jäkärä, Tiina & Taivainen, Jouni 2004. Inkoon kuoppatalot – asumisen jälkiä 1100–1200-luvuilta. Suomen Museo 2004: 5–12.Suomen Muinaismuistoyhdistys, Vammala.
Kepsu, Saulo 2005. Uuteen maahan. Helsingin ja Vantaan vanha asutus ja nimistö. Suomalaisen Kirjallisuden Seuran toimituksia 1027. Tampere.
Lavento, Mika 2005. Malmista esineeseen – Metallienkäsittely rautakauden ja keskiajan Suomessa. Merellinen perintömme / Vårt Maritima Arv cd-rom. University of Helsinki.
Lavento, Mika 2015a. Metalliesineet ja uusien teknologioiden leviäminen. Julkaisussa Haggrén Georg & Halinen, Petri & Lavento, Mika & Raninen, Sami & Wessman, Anna: Muinaisuutemme jäljet. Suomen esi- ja varhaishistoriaa kivikaudelta keskiajalle: : 126. Gaudeamus.
Lavento, Mika 2015b. Raudan käyttö ja valmistus leviää Suomeen. Julkaisussa Haggrén Georg & Halinen, Petri & Lavento, Mika & Raninen, Sami & Wessman, Anna: Muinaisuutemme jäljet. Suomen esi- ja varhaishistoriaa kivikaudelta keskiajalle: 208–209. Gaudeamus.
Leppäaho, Jorma 1949. Räisälän Hovinsaaren Tontinmäen paja, sen langanvetovälineet ja
langanvedosta (vanutuksesta) yleensäkin. Suomen Museo 1949: 44–93.
Peets, Jüri 2003. The power of iron. Iron production and blacksmithy in Estonia and Neighbouring areas in prehistoric and the Middle Ages. Tallinn.
Pukkila, Jouko 2007. Raudanvalmistuspaikkojen ajoituskysymyksiä – eikö rautakaudella valmistettukaan rautaa? Muinaistutkija 1/2007: 29–36.
Raninen, Sami & Wessman, Anna 2015. Raudantuotanto. Julkaisussa Haggrén Georg & Halinen, Petri & Lavento, Mika & Raninen, Sami & Wessman, Anna: Muinaisuutemme jäljet. Suomen esi- ja varhaishistoriaa kivikaudelta keskiajalle. Gaudeamus.
Vuorinen, Juha-Matti 2009. Rakennukset ja rakentajat Raision Ihalassa rautakauden lopulla ja varhaisella keskiajalla. Turun Yliopiston Julkaisuja/ Annales Universitatis Turkuensis. Sarja C osa 281. Scripta Lingua Fennica Edita. Turun Yliopisto.

Muu kirjallisuus

Jäppinen, Jouni 2014. Pajan hämärästä: sepän kulttuurihistoriaa. Helsinki.

Viitteet

1) Kepsu 2005: 69, 131, 137, 157
2) Esim. Inkoon Ors ja Vantaa Gubbackka, Heinonen 2012: 293–294
3) vrt. Heinonen 2012: 295–296; Peets 2003: 175–178
4) ks. esim Peets 2003: 159–178
5) Lavento 2005: 1–3; Lavento 2015a: 126
6) Lavento 2005: 7–10; Lavento 2015b: 208–209; Pukkila 2007: 31; Raninen & Wessman 2015: 219
7) Haggrén 2015: 509; Pukkila 2007: 33–34
8) Lavento 2005: 10; Leppäaho 1949: 44
9) Pukkila 2007: 32; Vuorinen 2009: 181
10) Heinonen 2012: 291–304
11) Jäkärä & Taivainen 2004: 8
12) Harjula & Hiekkanen 2006: 523, 528–529; Haggrén 2015: 508
13) Aspelin 1886; Haggrén & Terävä 2016
14) esim. Raaseporin linna, Oulun linnan Plaatansaaren paja 1614–1638
You could leave a comment if you were logged in.
wiki/paja.txt · Viimeksi muutettu: 2017/05/05 11:59 / Helena Ranta