Käyttäjän työkalut

Sivuston työkalut


Sivupalkki

Arkeologisen kulttuuriperinnön opas

Ajankohtaista
Ohjeet
Seminaarit
Hankekuvaus
Tekijät
Yhteystiedot
Linkit
Artikkelit
Keskustelu

- - - - - - - - - - - - - - - - - - - - - - - -

Aihealueet

Työkalut

wiki:eräsija


Eräsija

Määritelmä

Kaukana rintamaista tai erillään rintamaiden kotikylästä ja -tilasta sijaitseva kausiluonteisesti käytetty, rajattu nautinta-alue asumuksineen, metsästysmaineen ja kalastusvesineen.

Kuvaus

Eränkävijöiden käyttämistä erämajoista- ja pirteistä on kirjallista tietoa 1500-luvulta. Eränsijat sijaitsivat yleensä rannoilla ja saarilla, jolta käsin liikkuminen oli helppoa ja kalastaminen mahdollista. Erämaiden yhteydessä saatettiin metsästyksen ja kalastuksen lisäksi viljellä humalaa, kasketa sekä harjoittaa raudan- ja tervanpolttoa.1)

Erämajojen tai -pirttien jäännöksiä voi olla vaikea havaita maastossa. Rakennuksien jäänteet muistuttavat ns. miilumajoja, mäkitupia ja pienempiä torppia. Asuinrakennuksen lisäksi eräsijojen yhteydessä voi olla myös saunoja, aittoja, venevajoja, kellareita ja säilytyskuoppia. Rakennusten tulisijoista saattaa olla näkyvillä luonnonkivistä koostuvia kiukaita. Rakennusten seinälinjat voivat erottua maastossa kivi- ja maavalleina tai pelkkinä kulmakivinä. Seiniä on voitu rakentaa myös suoraan maan päälle. Eräsijojen ympäristössä voi olla raivausjälkiä ja kaskiraunioita.

Historia ja käyttö

Eräsijan synonyymejä ovat kalavesi, oravimetsä, ulkopalsta, takamaa, pilkanmaa ja miehenmetsä (sv. erämark, utmark, urfjäll, hump, utäga, skåra)2). Kalavesiin ja oravimetsiin ei liittynyt maanviljelyä. Muiden eräsijojen paikat mahdollistivat myös viljelyn lisäansiona.

Taloille tai yksityishenkilöille kuuluneet alueiltaan rajatut ja omistussuhteiltaan tarkasti määritetyt eräsijat kalavedet ja oravimetsät tunnetaan historiallisista lähteistä jo keskiajalta ja aivan uuden ajan ensimmäisiltä vuosikymmeniltä3). Alueista käytetään lähteissä myös ruotsinkielistä erämark-termiä (sekä fiskevatten, ikorreskog)4). Toisaalta erämaa-termiä käytettiin jo keskiajalla nykyisessä merkityksessään kaukaisesta ja asumattomasta metsästä. Keskiajalta ja uuden ajan alusta on säilynyt luetteloita erämaista ja niiden omistajista. Koska pelkkä maa- ja karjatalous eivät riittäneet talonpoikien elannoksi, oli kylillä niiden lisäksi metsästykseen ja kalastukseen käytettyjä erämaita asumattomilla metsäalueilla ja rannikolla. Erämaat saattoivat sijaita pisimmillään jopa 300 kilometrin päässä kotitilasta. Niitä saatettiin myydä, vaihtaa tai jättää perinnöksi.5)

Erämailla vierailtiin usein kaksi kertaa vuodessa. Syksyllä ja alkutalvella metsästettiin, keväällä ja kesällä käytiin kalassa. Erällä käyntiin myös kauppaa paikallisten asukkaiden kanssa. Erällä oltiin samalla kertaa viikkokausia.6)

Keskiaikainen eränkäynti päättyi uuden ajan alussa kruunun ottaessa vanhat eränkäyntialueet valtaansa.
Eräsijaa on yleensä seurannut pysyvä asutus. Oravimetsiä ja kalavesiä on saattanut seurata torppa tai uudistila. Monet eräsijat ovat kuitenkin autioituneet ja unohtuneet niiden säännöllisen käytön päättyessä 1550-luvulla.

Ajoitus

Esihistorialliselta ajalta, noin 600 jaa. alkaen historialliseen aikaan, 1550-luvulle saakka.

Levintä

Eränkäynti suuntautui Varsinais-Suomesta ja Hämeestä Etelä-, Keski- ja Pohjois-Pohjanmaalle, Keski-Suomeen, Savon länsiosiin, Hämeeseen, Satakuntaan ja Uudenmaan rannikolle. Karjalasta suunnattiin Itä-Suomeen.7)

Suojelustatus

Eräsijoihin liittyvät kiinteät rakenteet kuten talonpohjat ja elinkeinojen harjoittaimisesta kertovat jäännökset ovat muinaismuistolain rauhoittamia kiinteitä muinaisjäännöksiä.

Lähteet

DF = Diplomatarium Fennicum http://df.narc.fi/.
Förvaltningshistorisk ordbok. http://fho.sls.fi/
Lappalainen, Pekka 1970. Itäinen Savo karjalaisen eräkulttuurin matkoreittien ja rajaperinteen piirissä. Pieksämäki.
Luukko, Armas 1981. Erämark. Julkaisussa Kulturhistoriskt lexikon för nordisk medeltid, band 4, Epistolarum–Frälsebonde. Helsingfors.
Suvanto, Seppo 1998. Keski-Suomen eräkausi. Julkaisussa Keski-Suomen historia 1. Jyväskylä.

Muu kirjallisuus

Jalkanen, K. J. 1900. Rautalammin vanhan hallintopitäjän historia. Helsinki.
Kumpulainen, Miikka & Taavitsainen Jussi-Pekka & Vilkuna Janne 2012. From Wilderness to Society. The lost culture of late Iron Age Mediaeval Times in Central Finland. Människor i vikingatidens Mittnorden. Föredrag vid de Mittnordiska Arkeologidagarna i Östersund 2010. Fornvårdaren 32.
Taavitsainen, Jussi-Pekka 1990. Ancient Hillforts of Finland. Problems of Analysis, Chronology and Interpretation with Special Reference to the Hillfort of Kuhmoinen. Finnish Antiquarian Society. Suomen Muinaismuistoyhdistyksen Aikakauskirja 94. Tammisaari.
Taavitsainen, Jussi-Pekka & Vilkuna, Janne & Forssell, Henry 2007. Suojoki at Keuruu. A mid 14th-century site of the wilderness culture in the light of settlement historical processes in Central Finland. Finnish Academy of Science and Letters. Annales Academiae Scientiarum Fennicae. Humaniora 346. Vaajakoski.
Voionmaa, Väinö 1947. Hämäläinen eräkausi. Porvoo.

Viitteet

1) Suvanto 1998: 79–110.
2) Förvaltningshistorisk ordbok
3) , 4) Suvanto 1998: 79–110
5) , 6) Luukko 1981: 39–46.
7) DF 540; Lappalainen 1970.
You could leave a comment if you were logged in.
wiki/eräsija.txt · Viimeksi muutettu: 2017/04/11 12:15 / Helena Ranta