Käyttäjän työkalut

Sivuston työkalut


Sivupalkki

Arkeologisen kulttuuriperinnön opas

Ajankohtaista
Ohjeet
Seminaarit
Hankekuvaus
Tekijät
Yhteystiedot
Linkit
Artikkelit
Keskustelu

- - - - - - - - - - - - - - - - - - - - - - - -

Aihealueet

Työkalut

wiki:karjamaja


Karjamaja

Määritelmä

Kaukana kotikylästä tai -tilasta olevalle laidunalueelle säännöllistä sesonkiluontoista käyttöä varten karjanhoitajille rakennettu asuin- tai oleskelusuoja

Kuvaus

Ruotsalaisen tutkimuksen perusteella tiedetään, että karjamajojen (sv. fäbod) paikat olivat huolella valittuja. Karjamajan ympäristö rehuksi sopivine luonnonkasveineen oli raivauksen ja maanmuokkauksen jälkeen käyttökelpoinen karjanhoitoon ja pienimuotoiseen maanviljelyyn sekä kaskeamiseen. Karjamajojen yhteydessä oli aina puro tai lähde.1)

Karjamajoja ei Suomessa ole toistaiseksi juurikaan tutkittu tai inventoitu arkeologisina kohteina2). Karjamaja-alueet näkyvät usein vielä nykykartoilla metsien ja syrjäseutujen rajankulkuina sekä asutukseen ja laiduntamiseen liittyvinä niminä (esim. stugubacken, bastubacken, tupakangas, pirttiaho, majaniitty, saunaniitty). Karjamajat lienevät pääosin yksinkertaisia majamaisia rakennuksia tai pikkutupia ja -pirttejä, joiden jäännöksiä voi olla vaikea havaita maastossa. Ne muistuttanevat ulkoisesti ns. miilumajoja, mäkitupia ja pienempiä torppia. Rakennusten tulensijoista saattaa olla näkyvillä lohko- tai luonnonkivistä koostuvia kiukaita. Seinälinjat voivat erottua maastossa kivi- ja maavalleina tai pelkkinä kulmakivinä. Seiniä on voitu rakentaa myös suoraan maan päälle. Karjamajoihin saattaa liittyä myös kuopanteina näkyviä maakellareita ja ruoanvalmistukseen käytettyjä rakennusten ulkopuolella olevia ns. kiviuuneja (vrt. ryssänuuni). Karjamajojen ympärillä voi olla polkuja ja raivausjälkiä, kuten viljelyraunioita Ruotsissa karjamajojen yhteydessä on kivettyjä polkuja. On mahdollista, että karjamajoja on käytetty myös piilopirtteinä.

Suomesta esimerkkeinä 1800-luvun ja 1900-luvun alun karjamajojen rakennuksista ja muista rakenteista voi esiin nostaa Seurasaaren ulkomuseossa oleva Maalahdelta 1900-luvun alussa siirretyn karjamajan3). Purmossa on puolestaan Pohjanmaan viimeinen jäljellä oleva karjamajakylä, perimätiedon mukaan vuonna 1825 perustettu Fagerbacka4).

Historia ja käyttö

Karjamajajärjestelmällä on Pohjoismaissa esihistorialliselle ajalle, ainakin 2000 vuoden päähän, ulottuvat juuret. Karjamajalaitos on levinnyt Islannista ja Norjasta Ruotsin kautta Suomeen kattavalle alueelle. Muistoja karjamajoista näkyy historiallisten lähteiden ohella mm. paikannimissä.5)

Ruotsissa karjamajojen ensivaihe voidaan sijoittaa varhaiskeskiajan asutusekspansioon 1000-1200-luvuille. Koko maahan karjamajajärjestelmä levisi 1600-lukuun mennessä 6). Ensimmäiset tiedot Suomessa olleista karjamajoista ovat 1500-luvulta, ja on ilmeistä, että karjamajalaitoksen historia juontuu täälläkin jossain muodossa keskiajalle. Suomen läntiseen karjamaja-alueeseen kuuluivat ruotsinkielinen Etelä-Pohjanmaa, Keski-Pohjanmaa ja Tornionjoen laakso. Itäiseen karjamaja-alueeseen lasketaan Laatokan Karjala, Pohjois-Karjala ja Pohjois-Savo. Suomenkielisellä Etelä-Pohjanmaalla karjamajoja käytettiin myös kausiluonteisten töiden, kuten heinänteon ja syyskyntöjen, aikaisina asuntoina. Näitä majoja kutsuttiin kytötuviksi, jokisaunoiksi tai luhtamajoiksi.7)

Ruotsissa osa karjamajoista sijaitsee keskiaikaisten autiopyölien paikoilla8). Kyse oli maatalouden uudelleenjärjestelystä, jonka yhteydessä autiotiloista tuli karjamajoja9). Karjamajat saattavat myös edeltää uudisasutusta, kuten torppaa.10)

Ajoitus

1500–1900-luku. Karjamajoja on saattanut jossain muodossa olla jo keskiajalla.

Levintä

Ruotsinkielinen Etelä-Pohjanmaa, Keski-Pohjanmaa, Tornionjoen laakso, Laatokan Karjala, Pohjois-Karjala ja Pohjois-Savo.

Suojelustatus

Vähintään sadan vuoden ikäiset (ohjeellinen ikäraja) karjamajojen jäännökset ovat muinaismuistolain rauhoittamia kiinteitä muinaisjäännöksiä. Ks. Historiallisen ajan kiinteät muinaisjäännökset -julkaisu, sivu 54.

Lähteet

Antonsson, Hans 2004. Landskap och ödesbölen. Jämtland före, under och efter den medeltida agrarkrisen. Meddelande 129, Kulturgeografiska institutionen, Stockholms universitet.
Ekeland, Kelvin & Gustafson, Gunvor 1996. Fäbodskog och fäbodbruk. Jordbruksverket, nordiska förbundet för kulturlandskap och Hälsinglands museum.
Gren, Leif 1997. Fossil åkermark. Julkaisussa Fornlämningar i Sverige 1. Riksantikvarireämbetet.
Jacobsson, Lisa & Olofsson, Camilla Stenbäck & Lönnquist, Ulrika & Welinder, Stig 2010. Fyra berättelser om arkeologins tysta människor på en fäbod. RIG – kulturhistorisk tidskrift 2010, Vol 93, Nr 2. http://journals.lub.lu.se/index.php/rig/article/view/10411/9409
Jalasmäki, Kaija 2004. Perinteinen karjatalous. Muuttuva maaseutu, historiallinen maanviljely. http://www.helsinki.fi/kansatiede/histmaatalous/index.htm.
Kirjastovirma, Pohjoispohjalaista kulttuuriperintöä. Karjamajoista. http://www.kirjastovirma.fi/haapavesi/karjamaja/02
Myrdal, Janken 2000. Jordbruket under feodalismen 1000–1700. Julkaisussa Det svenska jordbrukets historia II. Borås.

Muu kirjallisuus

Viitteet

1) Ekeland & Gustafson 1996: 4.
2) ks. kuitenkin Kokkola Lahdenkrooppi E, muinaisjäännösrekisteritunnus 1000007337
5) Ekeland & Gustafson 1996: 1.
6) , 9) Myrdal 2000: 294–295.
7) Jalasmäki 2004; Kirjastovirma.
8) Ks. Gren 1997: 67–69; Antonsson 2004: 107, 172, 221.
10) Ks. Antonsson 2004: 107, 172, 221.
You could leave a comment if you were logged in.
wiki/karjamaja.txt · Viimeksi muutettu: 2017/04/12 14:57 / Helena Ranta