Syrjäinen ja vaikeasti löydettävissä oleva asumus, jonne Isonvihan (1713–1721) venäläismiehityksen aikana paettiin

Syrjäisiin metsiin, saariin ja saloseuduille rakennettiin pieniä piilopirttejä, jonne perhe, karja ja omaisuus vietiin turvaan. Myös kallioluolia kerrotaan käytetyn pakopaikkoina. Metsissä asuivat myös venäläisiä vastustaneet sissit, jotka toimivat etenkin Savossa ja Kainuussa.

Piilopirttien sijoja ja pakopaikkoina käytettyjä luolia tunnetaan tarinoiden, perimätiedon ja paikannimien pohjalta. Lisäksi metsistä löytyy kiukaanpohjia ja muita väliaikaisiin asumuksiin viittaavia jäännöksiä, joita on arveltu piilopirttien paikoiksi. Kysymyksessä voivat olla myös elinkeinojen harjoittamiseen liittyvät tilapäisasumusten paikat, kuten karjamajat. Kohteen osoittaminen nimenomaan piilopirtin paikaksi voi olla vaikeaa.

Piilopirtit lienevät pääosin yksinkertaisia majamaisia rakennuksia, joiden jäännöksiä voi olla vaikea havaita maastossa. Ne muistuttanevat ulkoisesti ns. miilumajoja, mäkitupia ja pienempiä torppia. Rakennusten tulisijoista saattaa olla näkyvillä lohko- tai luonnonkivistä koostuvia kiukaita. Piilopirttien paikat saattavat näkyä kuopanteina. Rakennusten seinälinjat voivat erottua maastossa kivi- ja maavalleina tai pelkkinä kulmakivinä. Rakennuksia on saatettu perustaa myös suoraan maanpäälle ja rakentaa osittain kuoppiin. Piilopirtteihin voi liittyä myös ruoanvalmistukseen käytettyjä, rakennusten ulkopuolella olevia ns. kiviuuneja (vrt. ryssänuuni). Myös karjalle on voitu rakentaa suoja piilopirttien yhteyteen (vrt. karjamaja).

Isonvihan aikaiseen venäläismiehitykseen liittyy tietoja ja tarinoita metsiin paenneista ihmisistä, jotka piiloutuivat pelätessään henkensä, eläintensä ja omaisuutensa puolesta. Lisäksi he halusivat välttyä väenotoilta Venäjän armeijaan tai pakkotöihin. Eniten miehityssotilaita oli Länsi-Suomessa. Siviiliväestöön kohdistunut sorto näyttää olleen suurinta Pohjanmaalla, jossa oli myös eniten pakoon lähteneitä. Venäläissotilaat ryöstelivät ja polttivat kyliä sekä surmasivat ja vangitsivat talonpoikia ¹⁾.

Isoviha 1713–1721. Piilopirttejä on luultavasti käytetty myös muina rauhattomina aikoina.

Piilopirttejä tunnetaan Pohjanmaalta²⁾. Niitä on kuitenkin luultavasti myös muualla Suomessa³⁾.

Piilopirttien jäännökset ovat muinaismuistolain rauhoittamia kiinteitä muinaisjäännöksiä. Ks.Historiallisen ajan kiinteät muinaisjäännökset -julkaisu, sivu 33.

Halila, Aimo 1984. Pohjois-Pohjanmaan ja Lapin historia IV. Pohjois-Pohjanmaa ja Lappi suuren Pohjan sodan ja isonvihan aikana 1700–1721. Pohjois-Pohjanmaan maakuntaliiton ja Lapin maakuntaliiton yhteinen historiatoimikunta.
Muinaisjäännösrekisteri
http://kulttuuriymparisto.nba.fi/netsovellus/rekisteriportaali/portti/default.aspx
Niukkanen, Marianna 2009. Historiallisen ajan kiinteät muinaisjäännökset, tunnistaminen ja suojelu. Museoviraston rakennushistorian osaston oppaita ja ohjeita 3.